Kroatia haluaa WRC-karkelot uudestaan: ”Normaalioloissa puoli miljoonaa katsojaa pätkillä!”

Kroatian MM-ralli
Kroatian MM-rallissa oli paljon yleisöä pätkillä, vaikka korona-aikana kisa oli katsojilta kielletty. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kautta aikain ensimmäinen Kroatian MM-ralli viime viikonloppuna tarjosi upeita asvalttierikoiskokeita sekä jännitystä viimeiseen mutkaan asti voittotaistelun osalta. 

Sekä kansainvälinen autoliitto FIA että WRC Promoottori ja kilpailijat kehuivat Kroatian rallia vilpittömästi.

– Meidän mielestä se oli äärimmäisen menestyksekäs tapahtuma. Se toi uutta maustetta WRC:hen ja näimme loppua kohti myös kroatialaisten fanien intohimon lajia kohtaan, WRC Promoottorin nokkamies Simon Larkin kertoo Dirtfishin sivuilla.

– Nyt me aloitamme sisäisen ja ulkoisen selvityksen tapahtumasta, jotta on mahdollista tehdä optio vuodelle 2022. Vielä emme ole virallista tarjousta tehneet.

Intohimoa faneille todellakin riitti. Vaikka kisa oli virallisesti kielletty katsojilta koronapandemian vuoksi, oli erikoiskokeiden varrella perjantaista saakka varsin paljon porukkaa. Homma huipentui sunnuntaina Power Stagella, jonka varrella oli tuhansia ihmisiä.

Kroatian rallin järjestäjät olivat tiedottaneet sosiaalisessa mediassa, että rallia ei saa tulla seuraamaan, mutta poliisille voi ilmoittaa menevänsä piknikille ystävien kanssa. Samana sunnuntaina samalla syrjäseudulla olikin sitten aikamoinen määrä ihmisiä piknikillä.

Kroatian MM-rallin järjestelykomitean nokkamies Daniel Šaškin sanoo, että faneja oli lopulta paikalla varsin maltillisesti siihen nähden, mitä se voisi ilman koronarajoituksia olla.
– Uskokaa minua, että jos saamme ottaa fanit pätkille, on siellä ainakin puoli miljoonaa ihmistä katsomassa rallia. Itse asiassa sen takia haluaisimme tulevaisuudessa tehdä pieniä muutoksia reittiin, Šaškin kertoo.
– Jo tänä vuonna ihmisiä liikkui pätkiltä toisille. Se ei onnistu, jos liikkeellä on puoli miljoonaa ihmistä. Silloin meillä on valtavat ruuhkat. Meidän pitää laajentaa reittiä. Jos voimme viedä autot 45 kilometriä lisää kohti merta, on siellä tarjolla huikeita pätkiä rannikolla.
Kroatia haluaa pitkän sopimuksen WRC Promoottorin kanssa. Taistelu paikoista MM-kalenterissa on kuitenkin tuimaa, sillä esimerkiksi tänä vuonna rannalle ovat jääneet Argentiina, Australia, Uusi-Seelanti, Meksiko, Chile, Iso-Britannia ja Saksa.
– Olemme kiinnostuneita kahden tai kolmen vuoden sopimuksesta. Olemme tietenkin kiitollisia tästä mahdollisuudesta ja tiedämme, että meidän pitää parantaa montaa asiaa. Olemme oppineet ensimmäistä kerrasta todella paljon ja pystymme jatkossa tekemään vieläkin haastavampia pätkiä, Šaškin summaa.
MM-rallin pomon mukaan katsojien saapuminen erikoiskokeille johtui vain heidän innokkuudestaan. Kisajärjestäjä teki omasta mielestään tarvittavan, joskin sosiaalisesta mediasta julkisuuteen levinneet kehoitukset saapua piknikille kertovat hieman toista kieltä.
– Me olimme lähettäneet selkeän viestin, että pysykää kotona ja katsokaa rallia netistä tai televisiosta. Emme me voineet estää näitä ihmisiä. Koronavirus on hieman harmaalla alueella Kroatiassa. Esimerkiksi maskit eivät ole pakollisia, Šaškin selittelee.
– Me teimme, minkä pystyimme, kun poliisi sulki teitä. Välillä kokoontumisrajoituksia pätkien varrella rikottiin, mutta ihmiset yrittivät pysyä omissa porukoissaan.
Katso alapuolelta Kroatian MM-rallin parhaat palat.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,372318″ ap mute]

Lue myös nämä