Kristian Kiviniemi tähtää mitaliin rallin SM-sarjassa – ”Meillä on paketti kunnossa”

Enni Mälkönen ja Kristian Kiviniemi. Kuva: Jarno Saari

Rovaniemeltä käynnistyy jo perinteiseen tapaan rallin SM-sarja tulevana viikonloppuna. Arctic Lapland Ralli lähtölippu heilahtaa perjantaina puolen päivän aikaan.

Yksi SM1-luokan mielenkiintoisista nimistä on Kristian Kiviniemi, joka kilpailee Skoda Fabia R5 -autolla ja TGS Worldwide -tiimin huippukalustolla. Lupaavia otteita edellisillä kausilla esittänyt kuljettaja pääsee nyt ajamaan täyden kisakauden kilpailukykyisellä autolla.

– Lähtökohdat ovat oikein hyvät, sillä ennakkovalmistelut on tehty huolella. Vuodenvaihteen jälkeen oli kahden päivän ajotreenit ja sitten tammikuun puolivälissä ajettiin vielä monella tiellä TGS-tiimin kanssa. Auton puolesta kaikki on kunnossa, Kiviniemi toteaa.

– Viime kaudella ajoin kolme kilpailua soralla samanlaisella Fabia R5 -kilpurilla, mutta nyt on edessä tällä autolla ensimmäinen talviralli. Testeissä keskityimme säätämään autoa juuri Tunturin tiestöä silmällä pitäen.

Kiviniemellä on vaihtunut kartanlukija alkavalle kaudelle, kun uutena kasvona tiimissä aloittaa Enni Mälkönen, jolla on kokemusta kaksi- ja nelivetoisten luokista.

– Yhteistyö Ennin kanssa on alkanut positiivisissa merkeissä. Olemme tehneet paljon nuottiharjoituksia. Uskon, että meillä on paketti kunnossa, sekä kuljettajien että kaluston osalta. Olo on luottavainen.

– Tavoitteena on yltää mitaleille kauden päätteeksi. Taso on ehdottoman kova SM1-luokassa, joten kovaa täytyy ajaa. Myös nyt avauskilpailussa täytyy tähdätä kolmen nopeimman joukkoon, Kiviniemi päättää.

Arctic Lapland Rallin kokonaispituus on 855 kilometriä. Reitti sisältää 10 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on 243,78 km.

Jaa uutinen
Aki Hietavala

Aki Hietavala

aki.hietavala(a)rallit.fi Toimituspäällikkö