Kris Meeke onnistui vihdoin – ”Olisimme voineet saada jo kuusi podiumia tänä vuonna”

Kris Meeke
Kris Meeke. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyotan rallitalli juhli huikeaa kolmoisvoittoa viime viikonloppuna Saksan MM-rallissa. Tallin pohjoisirlantilainen Kris Meeke ajoi tällä kaudella ensimmäistä kertaa podiumille ollen toinen. 

Meeke on töpeksinyt monta kilpailua itse, mutta toki matkalle on mahtanut myös teknisiä vikoja.

– Olen iloinen. Olisin voinut saada jo neljä, viisi tai ehkä jopa kuusi podiumia tänä vuonna. Ne ovat kuitenkin kariutuneet omien virheideni ja muiden asioiden takia. On mahtavaa, että nyt pystyin tuomaan tiimille isot pisteet tällä loistavalla tuloksella, Meeke hehkutti kisan jälkeen.

– Tunsin oloni hyväksi Yariksessa koko kisan ajan. Se toi paljon luottamusta. Pystyin ajamaan kovaa koko ajan, Meeke jatkoi.

Katso alta kooste Saksan MM-rallista. Juttu jatkuu videon jälkeen.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,277705″ ap mute ]

 

Toyotan kannalta kolmoisvoitto ratkesi käytännössä lauantaina, kun sekä Citroenin Sebastien Ogier että Hyundain Thierry Neuville kärsivät rengasrikot pitkillä Panzerplatten erikoiskokeilla.

– Meillä oli hyvä taistelu Ogierin kanssa. Lauantaiaamun pätkistä minulla ei ollut juurikaan kokemusta. Olinkin aika tyytyväinen, kun pystyin pitämään Sebin takana silloin. Ratkaisu tuli sitten Panzerplattella, kun hän kärsi rengasrikon, Meeke summasi.

Seuraavaksi WRC-autot nähdään Turkin MM-rallissa syyskuussa. Kisa on tunnetusti erittäin kova sekä miehille että autoille.

– Kaikki ovat puhuneet, että ralli oli tosi rankka viime vuonna. Minä olen nähnyt asian vain tv-kuvista, joten lopullisen tuomion voin antaa vasta nuotituksen jälkeen. Ott kertoi, että he saivat viime vuoden tuloksen (voiton) olemalla fiksuja ja älykkäitä. Siellä ei ole kyse pätkäpohjien ajamisesta, Meeke muistuttaa.

Lue myös nämä