Kopecky valtias EM-kotirallissaan – junnumestaruudesta eeppinen taisto, 100 000 euron palkinto ratkesi 0,3 sekunnin eroon

Jan Kopecky. Kuva: Gregory Lenormand/DPPI

Skodan tehdastiimin tshekkikuljettaja Jan Kopecky ajoi odotetusti voittoon rallin EM-sarjan Tshekin osakilpailussa viikonloppuna.

Kopecky nappasi viidennen perättäisen ja kaikkiaan yhdeksännen Barum-rallin voitonsa puolentoista minuutin marginaalilla ennen maanmiestään Filip Maresia. Kilpailu kuului myös Tshekin rallisarjaan, jonka mestaruuden Kopecky sinetöi voitollaan. Kopecky on juhlinut urallaan peräti seitsemästi Tshekin mestaruutta.

Kopecky kohtaa uuden haasteen jo ensi viikolla, jolloin hän kilpailee Saksan MM-rallin WRC2 Pro -luokassa. Tshekkipilotti saa asvalttikisassa vastaansa muun muassa tallikaverinsa Kalle Rovanperän, joka on ottanut MM-sarjassa neljä luokkavoittoa putkeen. Viime vuonna Kopecky voitti Saksassa WRC2-luokan ennen Rovanperää.

Filip Mares ja brittikuski Chris Ingram kävivät huikean kamppailun Barum-rallin kakkossijasta. Kuskit vaihtoivat useamman kerran sijoituksia keskenään viikonlopun aikana, ja Ingram starttasi päätöserikoiskokeelle 0,6 sekunnin etumatkalla. Mares päihitti Ingramin 0,9 sekunnilla viimeisellä pätkällä  ja nousi kakkoseksi kolmen kymmenyksen turvin.

Kolme kymmenystä olivat arvoltaan 100 000 euroa Maresille, sillä kakkostila nosti hänet ERC1-junioriluokan mestariksi ennen Ingramia. Mares kuittaa mestaruudesta palkinnoksi kaluston EM-sarjan kahteen viimeiseen osakilpailuun Kyprokselle ja Unkariin.

– Tämä on täysin uskomaton fiilis. En voi kuvailla sanoin tätä. Tämä on varmasti tähänastisen elämäni suurin päivä. Olen todella onnellinen, Mares hehkutti.

Vaikka Ingram taipui ERC1-junioriluokan mestaruuskamppailussa, hän nousi EM-sarjan kokonaistilanteessa pistejohtoon Aleksei Lukjanukin edelle.

Tshekin EM-ralli, lopputulokset EK15/15 jälkeen:
1. Jan Kopecky      Skoda 2.05.17,4
2. Filip Mares      Skoda   +1.31,5
3. Chris Ingram     Skoda   +1.31,8
4. Tomas Kostka     Skoda   +1.51,1
5. Marijan Griebel  Skoda   +2.49,7
6. Simon Wagner     Skoda   +3.07,9
7. Jaromir Tarabus  Skoda   +3.15,4
8. Tomas Pospisilik Skoda   +5.38,5
Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi
Päätoimittaja