Kolaroinnit koituivat Jere Kalliokosken kohtaloksi Kouvolassa – ”Kyllähän se ketutti”

RallyX-sarjan Suomen osakilpailut ajettiin viikonloppuna Kouvolassa Tykkimäen radalla.
Jere Kalliokoski
Jere Kalliokoski. Kuva: Toni Ollikainen/Tonigraphs
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Supercar-luokassa ajava Jere Kalliokoski kaasutti lauantain osakilpailussa neljänneksi, mutta sunnuntaina tuloksena oli jääminen finaalin ulkopuolelle. Kolarointi pudotti Ford Fiestalla kisaavan Kalliokosken lauantaina palkintokorokkeelta. Sunnuntaina vauhti parani päivän mittaan, mutta semifinaalissa kohtalona oli jälleen kolarointi muiden avustuksella ja se pudotti Kalliokosken finaalista. 

Lauantaina välierissä Kalliokoski pisti jopa moninkertaisen maailmanmestarin Johan Kristofferssonin ahtaalle.

– Kisa lähti hyvin käyntiin ja kierrosajat olivat hyviä. Välierissä johdin hetken, mutta Kristoffersson meni vähän lujempaa ja nousi ykköseksi. Finaalin lähtö ei ollut paras mahdollinen, jäin vähän sumppuun ja ajauduin ulos, Kalliokoski kertaa.

– Toisessa kaarteessa edelle ehtinyt Norjan Ole Christian Veiby osui kaiteeseen, osuin Veibyn autoon ja pyörähdin. Kaiken lisäksi toinen norjalainen Sondre Evjen osui vielä autooni. Oltiin hetken kaikki sikin sokin, norjalaiset jopa päällekkäin. Auton etupää sai osumaa, välijäähdytin hajosi ja turvapalkki vääntyi. Kyllähän se ketutti koko illan, Kalliokoski jatkaa.

Sunnuntaina Kalliokoski selvitti jälleen tiensä eturiviin välierissä, mutta semifinaalin ensimmäisellä kierroksella norjalainen kilpakumppani työnsi Fiestan takakulmasta niin, että ketjureaktio oli valmis, kärsijänä Kalliokoski. Pyörähdyksen jälkeen härmäläinen yritti raivokkaasti tavoittaa kärkikolmikkoa, mutta tuloksena oli neljäs sija, kun kolme parasta pääsivät finaaliin. 

– Sain ihan hyvän lähdön. Ykkösradalla ollut Kristoffersson piti sisälinjan, ja menimme rinta rinnan ensimmäiseen mutkaan, ja ajauduin vähän ulos. Samassa pari kaveria pääsi sisältä ohi. Sen jälkeen ylämäessä norjalainen ajoi perään sen verran voimakkaasti, että jalka lipsahti kaasupolkimelta, ja pyörähdin. Se oli sitten siinä, Kalliokoski manaa.

– Jälleen tuli autoon vaurioita. Ajelin sitten vain rauhassa maaliin ja odotin, jos edestä joku keskeyttäisi. Vauhti oli viikonloppuna hyvää, se olisi riittänyt palkintokorokkeelle, mutta nyt kävi näin. Tulos jäi tavoitteesta, joten se harmittaa. Tiimi teki kympin työtä, joten kiitokset heille ja yhteistyökumppaneille, Kalliokoski päättää.

Seuraavan kerran Kalliokoski kilpailee Jalasjärvellä heinäkuun alussa, kun rallicrossin SM-sarja käynnistyy. 

Lue myös nämä

  • Uusimmat