Korsikan MM-rallin voittajasuosikkeihin lukeutuva Kris Meeke on varma, että hänen Citroen-tallikaverillaan Sebastien Loebillä on hyvät mahdollisuudet voittoon perjantaina käynnistyvässä Ranskan osakilpailussa.
Loeb teki vajaa kuukausi sitten paluun MM-erikoiskokeille Meksikossa, ja ranskalaiskonkarin vauhti oli heti kohdallaan. Yhdeksänkertainen maailmanmestari oli ollut useamman vuoden sivussa, mutta se ei näkynyt 44-vuotiaan ranskalaisen otteissa. Hän jopa johti rallia ennen rengasrikkoa, joka pudotti hänet viidennelle sijalle.
Loeb kilpaili edellisen kerran Korsikalla kymmenen vuotta sitten. Citroen-kuljettaja Meeke kuitenkin povaa, että Loebillä on sanansa sanottavana asvalttirallissa.
– Hän on ollut tämän rallin valtias useana vuonna. Ennen Meksikon rallia hänen yllään oli kysymysmerkkejä siitä, riittääkö hänen vauhtinsa vielä. Hänellä on yhä motivaatiota, ja se oli sensaatiomaista, että hän jopa johti Meksikon rallia, vaikka hän oli ollut niin monta vuotta poissa. Se varmasti antoi hänelle lisää motivaatiota tähän kisaan, Meeke kertoi Rallit.fille.
Loeb on voittanut urallaan 78 MM-rallia. Meeken mukaan on mahdollista, että lukema kasvaa viikonloppuna.
– Me kaikki tiedämme, että hän on erityisen hyvä asvalttiralleissa. Uskon, että hän taistelee tosissaan voitosta. Se on hyvä asia Citroenille, ja toivottavasti me molemmat pystymme antamaan tallille vahvan tuloksen.
Myös rallin MM-sarjaa johtava Sebastien Ogier jakoi kunnioitusta Loebille ennen kisan starttia.
– Voimme odottaa, että Loeb on parhaalla tasollaan tänä viikonloppuna. Taistelisin mielellään hänen kanssaan voitosta, sillä se tarkoittaisi sitä, että olen samalla tasolla kaikkien aikojen parhaan kanssa, Ogier sanoi.