Käynnistyykö Jari-Matti Latvalan kausi viimein kunnolla? ”Minulla on enemmän luottoa autoon”

Jari-Matti Latvala
Jari-Matti Latvala. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Jari-Matti Latvalan startti rallin MM-kauteen 2019 on ollut kankea.

Toyota-kuljettaja Latvala on kerännyt kauden kolmesta ensimmäisestä rallista vain 14 MM-pistettä. Samalla kuljettajien MM-sarjaa johtava tallikaveri Ott Tänak on karannut jo 51 pisteen päähän suomalaisesta.

Kauden avauskisassa Monte Carlossa Latvala tuskaili Yaris WRC -autonsa säätöjen kanssa, mutta sai kymmenen pistettä viidennestä sijasta. Ruotsissa hän jäi pisteittä ulosajon vuoksi, ja Meksikosta saldoksi jäi vain neljä MM-pistettä, koska suomalaiskuski joutui kertaalleen keskeyttämään laturivian vuoksi.

Latvala hakee kauden ensimmäistä kunnon onnistumista viikon kuluttua ajettavassa Korsikan MM-asvalttirallissa, jonka hän voitti neljä vuotta sitten.

– Odotan aina innolla Korsikaa. Karkea asvaltti tarjoaa hyvän pidon, ja yleensä tiet ovat siellä melko puhtaita, MM-pisteissä kahdeksantena oleva Latvala sanoo.

”Kymmenentuhannen mutkan rallin” reittiä on uudistettu melkoisesti viime vuodesta.

– Paria pätkää käytettiin silloin, kun voitin rallin vuonna 2015, joten minulla on hyviä muistoja niiltä erikoiskokeilta. Minulla oli hyvä testi kisaa varten aiemmin tällä viikolla, ajoimme 200 kilometriä ja kokeilimme useita eri asioita – emme pelkästään tätä rallia vaan myös tulevaisuutta varten.

– Monte Carlon rallissa minulla oli vaikeuksia aliohjautumisen kanssa, joten teimme töitä sen parissa. Paransimme kääntämistä kuten myös jarruttamista. Nyt minulla on enemmän luottoa autoon, Latvala kertoo.

Latvalan ja muiden rallitähtien urakka Korsikalla alkaa jo maanantaina, jolloin kilpailun nuotitus alkaa. Ensimmäinen kilpailupäivä on perjantaina 29. maaliskuuta.

Lue myös nämä

  • Uusimmat