Kalle Rovanperän urakka on melkein paketissa – näin suomalainen kommentoi kauttaan

Toyotan Kalle Rovanperä pääsi juhlimaan kauden neljättä voittoaan Chilen MM-rallissa sunnuntaina.
Kalle Rovanperä pääsi tuulettamaan kauden neljättä voittoaan Chilessä. Kuva: Toyota GAZOO Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rovanperä nousi rallin kärkeen lauantain iltapäivän lenkillä, eikä sen jälkeen luopunut enää johtoasemastaan.

Perjantaina suomalainen oli kuitenkin vielä ongelmissa. Rovanperä ei ollut vielä perjantaina kovinkaan tyytyväinen omaan ajamiseensa, eikä liioin autoonsa. Tähän saatiin sitten lauantaina muutos.

– Muutimme joitakin pieniä juttuja autossa. Mutta totta kai myös pätkät olivat perjantaina täysin erilaisia kuin lauantaina ja sunnuntaina, Rovanperä kertasi kisan jälkeen.

– Osasin siis odottaa, että minulla olisi luottavaisempi olo autoon lauantaina ja sunnuntaina. Totta kai myös keli näytteli silloin isoa roolia. Meillä oli mahdollisuus repiä isompi ero muihin ja siinä me myös onnistuimme, Rovanperä jatkoi.

Rovanperä hallitsi todella haastavat olosuhteet parhaiten. Hernerokkasumussa ajaminen oli kaikille suuri haaste, mutta kaksinkertainen maailmanmestari näytti taas kyntensä.

– En ottanut mielestäni mitään hirveän suuria riskejä. Pitää vain jatkaa puskemista, vaikka olosuhteet olisivatkin todella haastavat. Ei se ollut liian paha. Ajoimme todella viisaasti, Rovanperä sanoi.

Rovanperä on ajanut tällä kaudella vain osa-aikaisesti rallin MM-sarjassa. Suomalainen on voittanut neljä kisaa, mutta toisaalta mukaan on mahtunut myös epäonnistumisia.

– Olemme johtaneet jokaista kisaa tällä kaudella, mihin olemme osallistuneet, Rovanperä muistutti.

– Suomessa tapahtuneelle emme mahtaneet mitään. Ruotsissa ja Portugalissa olisin tietysti toivonut, että olisin voinut taistella loppuun asti voitosta. Vauhti on ollut koko ajan olemassa ja on tietysti hienoa nähdä, että olisimme voineet voittaa jokaisen kisan, minkä aloitimme. Otimme kuitenkin neljä voittoa ja keräsimme hyviä pisteitä tiimille, joten ei tämä hassummin mennyt, Rovanperä kertasi kauttaan.

Rovanperä ei aja seuraavassa MM-rallissa Keski-Euroopassa, mutta on hyvin mahdollista, että suomalainen nähdään kauden päättävässä Japanin rallissa, mikäli Toyotalla on siinä kohtaa vielä sauma valmistajien mestaruuteen.

Lue myös nämä

  • Uusimmat