Kalle Rovanperän toive ei toteutunut – jakoi isot kehut tallitoverilleen

Kalle Rovanperä oli harmikseen sivuroolissa viime viikonloppuna ajetussa Ruotsin MM-rallissa.
Kalle Rovanperä ja Takamoto Katsuta
Kalle Rovanperä ja Takamoto Katsuta. Kuva: Toyota GAZOO Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Pääosaa esittivät hänen Toyota-tallikaverinsa Elfyn Evans ja Takamoto Katsuta, jotka toivat tiimille upean kaksoisvoiton huikean kamppailun päätteeksi. Rovanperän oli puolestaan tyytyminen viidenteen sijaan.

Evans ja Katsuta olivat huikeassa iskussa myös kisan päätöspäivänä ja varmistivat Toyotalle maksimipisteet valmistajien MM-sarjaan. Maalissa Evans oli lopulta ykkönen vajaan neljän sekunnin erolla Katsutaan.

Rovanperä ei tällä kertaa yltänyt mukaan kärkitaistoon, mutta se lämmitti hieman hänen mieltään, että Toyota sai jättipotin kisasta.

– Tietysti toivoin, että molemmat tuovat hyvät pisteet tiimille mestaruustaistoon. Lisäksi toivoin, että Taka saisi ensimmäisen voittonsa. Hän on tehnyt nyt loistavaa työtä, Rovanperä sanoi.

Rovanperä ja Katsuta ovat hyviä ystäviä keskenään myös erikoiskokeiden ulkopuolella. Vuosikausia Jyväskylässä asunut Katsuta muutti viime vuonna Monacoon, missä myös Rovanperä pitää majaansa.

Rovanperä ja Katsuta ovat olleet tiimitovereita jo viiden vuoden ajan ja heidän välilleen on syntynyt vahva side.

– Sen näkee, että hänellä on hyvä ”flow” päällä ja hän on todella luottavainen. Toivoin toki, että jätkät tekevät hyvää työtä, mutta olin hieman surullinen, kun hän (Katsuta) ei ollut ykkönen, Rovanperä tunnusti.

– Mutta ainakin he molemmat pääsivät palkintokorokkeelle ja se on pääasia.

Katsuta ei ole koskaan aiemmin yltänyt yhtä lähelle rallin MM-sarjan osakilpailuvoittoa. Kakkossijoja häneltä löytyy nyt kolme kappaletta – kaksi ensimmäistä hän saavutti Kenian Safari-rallissa vuosina 2021 ja 2024.

Viime syksynä Katsutalla oli vaikea jakso rallin MM-sarjassa ja hänet pistettiin kokonaan sivuun Chilen MM-rallista. Viime kauden päätöskisoissa Katsuta kuitenkin osoitti, että hän oli pystynyt jättämään vaikeudet taakseen.

Myös Ruotsissa hän osoitti henkistä kasvua.

– Hän tietää nyt, miten hänen pitää lähestyä erilaisia asioita. Hän tietää myös sen, missä paikoissa täytyy pitää vauhtia ja hän on paljon tasaisempi. Sen näkee, että ainakin nyt hän on ollut tosi tasainen, Rovanperä arvioi.

Lue myös nämä

  • Uusimmat