Rovanperä on julkaissut YouTubessa huikean koosteen kilpailuviikonlopustaan Jyväskylässä.
Jo ennen rallin nuotitusta Rovanperä vihjailee hyvälle ystävälleen ja tallikaverilleen Takamoto Katsutalle, että ”sunnuntaina iso kuppi”.
Japanilainen Katsuta on asunut pitkään Jyväskylässä, mutta sanonta ei ole tuttu. Pienen oppitunnin jälkeen hän tajuaa, mistä on kyse.
Kilpailussa Katsuta koki takuiskun heti ensimmäisenä kunnon ajopäivänä, kun hän kolhi autoaan Ruuhimäen erikoiskokeella ja joutui keskeyttämään. Rovanperä puolestaan oli tiukasti kiinni voitossa, mutta sunnuntaina kilpailun viimeistä edellisellä pätkällä hän törmäsi irtokiveen, joka sinkautti auton metsän puolelle.
Uran ensimmäinen Suomen MM-ralli jäi vieläkin Rovanperältä saavuttamatta. Videolla nähdään, kuinka pettynyt Rovanperä saapuu pettyneenä takaisin huoltoalueelle ulosajon jälkeen.
Mutta pian takaiskut jätetään taka-alalle. Rovanperä ja hänen taustajoukkonsa ovat nimittäin järjestäneet yllätyksen Katsutalle kisaviikonlopun päätteeksi.
Rovanperä tuo Katsutan mukanaan Jyväskylän satamaan, missä heitä odottaa iso paatti.
– Halusimme järjestää sinulle pienet juhlat. Kaikki nämä tyypit ovat täällä sinua varten, Rovanperä lausuu.
Samaan aikaan laivalla odottava juhlaväki paljastaa komean lakanan, jossa on kuva keskisormea näyttävästä Katsutasta ja teksti ”Kiitos Taka”.
– Mitä v****a! Katsuta huudahtaa suomeksi.
Tässä vaiheessa Katsutallekin viimein selviää, mikä on homman juju.
Katso alta kokonaisuudessaan Rovanperän video kisaviikonlopusta.
Jos upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa videon täältä.