Kalle Rovanperä pääsee pistämään autoa kunnon sivuluisuun ennen Suomen MM-rallia.
Vasta 17-vuotias Rovanperä lämmittelee Jyskälää varten osallistumalla Radalle.comin drifting-kilpailuun Virtasalmen Motoparkissa tulevana viikonloppuna. Rovanperä näyttää drifting-taitojaan Pro-luokan kilpailussa, jossa hän saa vastaansa lajin konkareita.
Rovanperä hankki itselleen drifting-auton aiemmin tänä kesänä ja siitä asti on spekuloitu, nähdäänkö rallilupaus kilpailemassa uuden lajin parissa.
– Laji on kiinnostanut ja se näyttää hauskalta. Pääsin kokeilemaan muutamaa Pro-laitetta ja pitihän sellainen nyt itsellekin saada, Rovanperä kertoo Radalle.com-sivustolla.
Rovanperä on vielä untuvikko driftingissä, sillä hän on ajanut drifting-autolla vain kaksi kertaa. Rallikisoissa Rovanperä lähtee yleensä jahtaamaan kärkisijoja, mutta viikonloppuna Virtasalmella nuorukainen totuttelee vielä uuteen menopeliinsä.
– Tavoitteena on selvitä ensimmäisestä kisasta, Rovanperä muotoilee.
Rovanperällä pitää kiirettä drifting-kisan jälkeen, sillä seuraavana päivänä hän ajaa vielä viimeisen testin Skoda Fabia R5 -autolla ennen Suomen MM-rallia, johon hän osallistuu nyt ensimmäistä kertaa. Suomen MM-rallin nuotitus on ohjelmassa tiistaina ja keskiviikkona. Kilpailu käynnistyy kunnolla torstaina, jolloin ajetaan testierikoiskoe sekä lyhyt Harjun yleisöerikoiskoe Jyväskylän keskustassa.