Toyota sai napsahtamaan autonsa säädöt aivan nappiin Kanariansaarten asvalttiteille, mutta Rovanperän ylivoima ei selity tietenkään pelkästään sillä. Suomalainen voitti kauden neljännen kilpailun yli 50 sekunnin erolla tallikaveriinsa Sébastien Ogieriin nähden.
Rovanperä valitteli ennen Kanariaa sitä, etteivät Hankookin uudet renkaat sovi hänen luontaiselle ajotyylilleen. Silläkin on spekuloitu, miten paljon hybridiyksikköjen poistaminen vaikutti Rovanperän suorituksiin.
Hybridiyksiköt riisuttiin Rally1-autoista täksi kaudeksi. Samalla autoista tuli kevyempiä kuin vielä viime kaudella.
– On ollut iso muutos menettää useita kiloja auton taka-akselilta, Rovanperä myönsi.
– Kun auto on alun perin suunniteltu niin, että paino on siellä ja se yhtäkkiä puuttuu, syntyy tiettyjä tasapaino-ongelmia, joita meidän täytyy vielä työstää, Rovanperä jatkoi.
Kanariansaarilla Rovanperä oli täysin omaa luokkaansa. Mutta kyseessä oli kauden ensimmäinen täysiverinen asvalttikisa, eikä nyt löydetyistä auton säädöistä ole enää pitkään aikaan juuri mitään iloa.
On nimittäin niin, että peräti seitsemän seuraavaa rallia ajetaan soralla. Rovanperä varoitteli, että auton säätöjen osuminen kohdalleen seuraavissa kilpailuissa ei ole millään tavalla itsestään selvä asia.
– Minusta tuntuu edelleen, erityisesti soralla, ettemme ole saaneet autoa täysin siihen tilaan, missä sen pitäisi olla, Rovanperä sanoi.
Rovanperä oli hybridiaikakauden kunkku. Suomalainen voitti maailmanmestaruuden 2022 ja 2023.
– Aiemmin sain hyödynnettyä hybridijärjestelmää todella hyvin ja olin tyytyväinen auton painojakaumaan ja tasapainoon, Rovanperä myönsi.
– Nyt kun palaamme soralle, meidän täytyy edelleen tehdä töitä, jotta pääsemme samaan vauhtiin kuin missä olimme täällä.