Kalle Rovanperältä synkkä ennustus Safari-rallin iltapäivän lenkistä

Toyotan Kalle Rovanperä on perjantain aamupäivän lenkin jälkeen kolmantena Kenian Safari-rallissa.
Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä. Kuva: TGR WRT / McKlein
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Suomalainen onnistui ajamaan aamupäivällä rallin ensimmäisen pohja-aikansa, mutta eroa rallia johtavaan Hyundain Ott Tänakiin pääsi kertymään lähes 50 sekuntia.

Rovanperä osasi odottaa aamupäivästä olosuhteiden puolesta vaikeaa, ja vaikeuksia oli myös tarjolla.

– Tämä on ollut todella haastavaa. Varsinkin päivän kaksi ensimmäistä pätkää olivat hyvin haastavia ja kapeita. Ne olivat myös hyvin erilaisia kuin nämä kaksi viimeistä pätkää. Ensimmäisillä pätkillä meiltä puuttui vauhtia ja jouduimme kamppailemaan paljon auton kanssa. Mutta sitten kun meillä oli enemmän tilaa ajaa niin sanotusti, auto toimi ihan hyvin, Rovanperä kertasi aamupäiväänsä.

Kun olosuhteet otetaan huomioon, ei Kenian MM-rallin aamupäivä tarjonnut niin paljon draamaa kuin olisi ollut ehkä mahdollista. Rovanperä veikkasi kuitenkin, että tilanne saattaa muuttua iltapäivän lenkillä.

– Minäkin odotin, että tilanteita olisi ollut enemmän, sillä varsinkin ensimmäisillä pätkillä oli tosi rajussa kunnossa olevia kohtia ja todella haastavia paikkoja. Mutta olen varma, että toinen lenkki on paljon rankempi, Rovanperä ennusti.

Kenian MM-ralli tunnetaan siitä, ettei minkäänlaista strategiaa voi oikeastaan tehdä. Näin ollen Rovanperän suunnitelma iltapäivän lenkille oli varsin selvä.

– Yritetään vain tulla puhtaasti ja tehdä samanlaista työtä kuin tähänkin asti.

Rallissa toisena oleva Rovanperän Toyota-tallikaveri Elfyn Evans oli samoilla linjoilla. Haastavaa on ollut.

– Luonnollisesti tämä aamupäivä oli todella vaativa ja varsinkin ensimmäinen pätkä, Evans sanoi.

– Se tuntui jatkuvan ikuisuuden, mutta pääsimme onneksi siitä suhteellisen hyvin läpi, Evans jatkoi.

Evans on jäänyt reilut 24 sekuntia rallia johtavasta Ott Tänakista ennen iltapäivän lenkkiä. Walesilainen muistutti kuitenkin, että ralli on pitkä, ja mitä vain voi vielä tapahtua.

– Kaikki on mennyt toistaiseksi hyvin ja auto on tuntunut hyvältä. Olemme nyt Safarissa ja tietysti voit ottaa enemmän riskejä, jos haluat. Mutta ralli on vielä alussa, Evans muistutti.

Lue myös nämä

  • Uusimmat