Rovanperän kauden alku sujui nihkeästi. Monte Carlosta Toyota-kuski nappasi kohtuullisen nelostilan, mutta Ruotsissa käteen jäi hänelle vaisu viides sija. Edellinen osakilpailu Keniassa päättyi Rovanperällä keskeytykseen teknisten murheiden vuoksi päätöspäivänä.
Nyt rallitähdet lähtevät ensimmäistä kertaa tänä vuonna taistelemaan pisteistä puhtaassa asvalttirallissa. Rovanperä näytti vauhtia heti aamupäivän testipätkällä, jolla hän tykitti selkeän pohja-ajan.
– Shakedownilla oli aika raaka vauhti. Se oli positiivista. Tuntui ihan hyvältä, kun autokin tuntui hyvältä, Rovanperä raportoi Rallit.fille.
– Se on tietenkin vain shakedown, lyhyt pätkä, jonka muistaa hyvin. Se on silloin enemmän ajamisesta kiinni, ja ainakin ajaminen on ihan ookoo. Tietysti nuotista pitää päästä samanlaiseen flow-tilaan, niin sitten varmaan tulee hyvää, Toyota-kuski lisäsi.
Gran Canarian saarella ei ole koskaan aiemmin kilpailtu MM-sarjan pisteistä. Rovanperälle jäi nuotituksesta hyvä fiilis.
– Pätkät ovat tosi hienoja täällä. Ei ole pitkään aikaan ollut tällaista täysin puhdasta, hyvää asvalttirallia. Viimeksi oli 2022 Espanjassa. Sen jälkeen kaikissa asvalttikisoissa on ollut likaa ja kaikkea muuta. Nyt on puhdas ralli ja tosi makeat pätkät.
– Eroja ei tule lähtöpaikankaan takia. Siinä mielessä on tulossa hieno ralli. Pätkät ovat vaikeita, kun ne nuotitettiin ensimmäisen kerran ja kun niitä hiottiin kuntoon, Rovanperä sanoi.
Alkukauden kisoissa Rovanperällä oli vaikeuksia löytää hyvää tuntumaa rallin MM-sarjan uuden rengastoimittajan Hankookin kumeihin. Rovanperän mukaan uudet renkaat eivät välttämättä sovi täysin hänelle Kanariallakaan, mutta ongelma ei ole välttämättä yhtä iso kuin Montessa tai Ruotsissa.
– Ainakin testeissä ja nyt testipätkälläkin homma toimi ajamalla. Sitten kun lähdetään ajamaan pitkiä pätkiä, täällä tulee sekin tilanne, että kuka pystyy pitämään renkaat parhaassa kunnossa, eikä ylikuumenna niitä. Tämä on tosi raju ralli renkaalle, kun koko ajan mennään mutkasta mutkaan.
– Renkaan perusperformanssi varmaan sopi minulle, mutta se nähdään, kenen ajotyylille ne sopivat parhaiten, jotta ne pysyvät hyvässä kunnossa.
Vaisun alkukauden jälkeen Rovanperä lähtee jahtaamaan nyt kunnon onnistumista. Se tulisi hänelle tarpeen, sillä hän on peräti 57 pisteen päässä MM-sarjaa johtavasta tallitoveristaan Elfyn Evansista.
Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet täältä!
– Tavoitteet ovat koko ajan olleet korkealla, mutta emme ole saaneet sellaista tulosta kuin olisimme halunneet. Nyt olisi viimeistään hyvä aika sellainen saada, Rovanperä sanoi suoraan.
Kanariansaarten MM-ralli pääsee kunnolla vauhtiin perjantaina, jolloin ohjelmassa on kuusi erikoiskoetta.