Rovanperä ilmoitti viime viikolla, että hän jättää rallin MM-sarjan kuluvan kauden jälkeen ja siirtyy täysipäiväisesti rata-autoilun pariin. Suomalaistähti ajaa ensi vuonna Japanin Super Formula -sarjassa, ja lopullisen tavoitteensa hän on asettanut aivan huipulle: F1-sarjaan.
Keskiviikkona Rovanperä asteli ensimmäistä kertaa median eteen ilmoituksensa jälkeen. Harvemmin rallin MM-sarjaan liittyvä tilaisuus on kerännyt yhtä paljon tiedotusvälineiden edustajia paikalle.
Rallit.fi kaappasi Rovanperän haastatteluun tilaisuuden jälkeen. Suomalaistähti oli selkeästi huojentunut, kun iso uutinen oli nyt julkinen. Rovanperän mukaan lopullinen päätös syntyi jo alkukesästä.
– Vaakakupissa painoi eniten oma mielenkiinto. Tämä oli jotain sellaista, mitä olen halunnut lähteä tekemään jo jonkun aikaa, ja siihen on iso kiinnostus. Sitten aloimme jutella Toyotan kanssa ja hekin ymmärsivät, että olen oikeasti valmis pistämään itseni likoon ja tekemään kunnolla sitä. Sitten hekin innostuivat ajatuksesta, Rovanperä kertasi.
Halutessaan Rovanperä olisi voinut jatkaa Toyotan kuljettajana rallin MM-sarjassa. Mutta kaksinkertainen maailmanmestari halusi haastaa itsensä toisella tavalla.
Päätöksen taustalla merkittävä tekijä oli se, että japanilaisvalmistaja maksaa suomalaiskuskin lystin.
– Kun aloimme tehdä tällaista ohjelmaa, niin se oli aika selkeää ja niin hyvä mahdollisuus, ettei sitä voinut jättää käyttämättäkään. Kun saa autonvalmistajalta noinkin ison tuen ja tuollaisen ohjelman, niin kyllähän se pitää lähteä testaamaan, Rovanperä hymyili.
Rovanperän uutispommin jälkeen useatkin asiantuntijat ovat arvioineet, että Rovanperällä on miltei mahdoton työmaa yltää aivan huipulle formuloissa. Lehdistötilaisuudessaan hän totesikin, että todennäköisesti hän saa niin sanotusti turpaansa ensimmäisissä kisoissaan Japanissa. Tai jos ei saa, sitten jotain on pahemman kerran pielessä.
– Isoimpana asiana vaakakupissa tällaisessa päätöksessä on se, että siinä on itselläkin iso riski. Laitan siinä itseäni eniten likoon. Se on iso muutos, ja paljon asioita pitää mennä oikein, että siellä kaikki menee hyvin.
– Mutta olen valmis ottamaan sen riskin, olen jo saavuttanut rallissa kaiken, mitä olen halunnut ja mitä listallani on ollut. Mieluummin lähden tähän mielenkiintoiseen uuteen vaihtoehtoon, Rovanperä sanoi.
Rovanperällä on ikää mittarissa vasta 25 vuotta. Rallissa MM-titteleitä on tullut kaksi, ja jos palaset loksahtavat paikoilleen suotuisalla tavalla, hän jättää lajin kolminkertaisena mestarina.
Mutta erikoiskokeilta vetäytyminen ei välttämättä ole lopullinen.
– Halusin tehdä tämän siirtymän mahdollisimman aikaisin, koska jos kaikki menee hyvin, minulla on kaikki mahdollisuudet pärjätä radalla ja päästä mahdollisimman korkealle – mihin ikinä taidot riittävät.
– Siltikin olen vielä nuori. Tai en ole vanha, kun se on tapahtunut. En voi sanoa, etteikö minua nähtäisi täällä uudestaan. En toki tiedä, millä tavalla, mutta on se hyvin mahdollista. Tässä on vielä paljon aikaa ajaa näitäkin hommia, Rovanperä tuumasi.
Keski-Euroopan MM-ralli käynnistyy torstaina kahdella erikoiskokeella. Rovanperä on MM-sarjassa kolmantena 21 pisteen sarjajohtaja Sebastien Ogierista.















