Kalle Rovanperälle luvassa rallihommia

Kalle Rovanperä. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT

Kalle Rovanperä pääsee pian takaisin oikean ralliauton ohjaimiin.

Viime aikoina Rovanperä on voinut testata taitojaan ainoastaan virtuaaliradoilla. Lähiaikoina tilanteeseen tulee muutos, sillä maanantaista lähtien WRC-tiimeillä on jälleen lupa testata kalustoaan.

Testaaminen oli pannassa toukokuun loppuun saakka koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi. Edellisen kerran WRC-tähdet nähtiin tositoimissa reilut kaksi kuukautta sitten Meksikon MM-rallissa.

Lue myös: WRC-tallien testikielto päättyy maanantaina – Suomen sorateillä luvassa kovaa kyytiä kesäkuussa?

Toyotan WRC-tiimin odotetaan suoritettavan seuraavat testinsä lähiviikkoina Keski-Suomessa. Rovanperä pääsee varmuudella vauhtiin, mutta hänen tallikavereidensa Sebastien Ogierin ja Elfyn Evansin tilanne on kinkkisempi.

– Tiedämme, että Kalle pääsee autoon, sillä hän asuu Suomessa (nykyään virallisesti Virossa, toim. huom.). Teemme töitä saadaksemme Sebin ja Elfynin testiin. Jos se ei onnistu, Kalle voi ajaa enemmän, ja lisäksi meillä on Juho (Hänninen, tallin testikuljettaja), Toyotan tekninen johtaja Tom Fowler kertoi DirtFish-sivustolle.

Virossa koronataukoa viettävä Rovanperällä ei ole vaikeuksia saapua kotimaahansa testaamaan. Kuusinkertainen maailmanmestari Ogier on niin sanottu Schengen-kansalainen, joka voi matkustaa Suomeen työsuhteeseen perustuvan syyn vuoksi. Suomeen saapuville kuitenkin ohjeistetaan kahden viikon omaehtoista karanteenia.

MM-sarjassa toisena olevan Evansin testeihin pääsyä vaikeuttaa se, että hän on Britannian kansalainen ja asuu Walesissa. Britannia ei kuulu Schengen-alueeseen. Valtioneuvoston nykyiset rajaliikenteen rajoitukset ovat voimassa 14. kesäkuuta saakka.

Rallin MM-sarjan jatkumisesta ei ole vielä varmaa tietoa. Oheiselta videolta voit katsoa viime kauden hurjimmat ulosajot. Juttu jatkuu videon jälkeen.

 

Tommi Mäkisen johtama Toyotan WRC-talli aloitti talvella ensi vuoden WRC-autonsa, Toyota GR Yaris WRC:n testauksen. Toistaiseksi autolla on ajanut vain testikuljettaja Hänninen. Ogierille, Evansille tai Rovanperälle ei vielä ole luvassa testikilometrejä GR Yariksella.

– Kaikki kolme kuljettajaamme ovat vielä melko ”tuoreita” nykyisen automme kanssa, eivätkä he ole koskaan testanneet kunnollisilla Suomen MM-rallin säädöillä. He ovat olleet jonkin aikaa poissa autosta, minkä vuoksi on tärkeää, että he pääsevät jälleen sinuiksi auton kanssa ja kunnon vauhtiin ennen seuraavaa kilpailua, Fowler sanoi.

MM-sarjan kalenteriin on seuraavaksi merkattuna Suomen osakilpailu ajankohdalle 6.-9. elokuuta. ”Jyskälän” toteutuminen on yhä vaakalaudalla, sillä hallitus on kieltänyt yli 500 hengen tapahtumat heinäkuun loppuun saakka. Hallituksen odotetaan tekevän lähiaikoina uusia linjauksia koskien loppukesän tapahtumia.

Jaa uutinen
Avatar

Toni Heinonen

toni.heinonen(a)rallit.fi Päätoimittaja