Kalle Rovanperälle loistava ennuste

Kalle Rovanperän mestaruusjahti jatkuu tulevana viikonloppuna, kun rallin MM-sarjan pisteistä ajetaan Uudessa-Seelannissa.
Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyota-kuljettaja Rovanperällä on MM-sarjassa tukeva 53 pisteen etumatka Hyundain Ott Tänakiin ennen kolmea viimeistä osakilpailua. Tänak on tosin ottanut Rovanperää huomattavasti kiinni parissa viime kisassa, joissa suomalaiskuski on sortunut virheisiin.

Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet täältä.

Paluun MM-sarjaan tekevässä Uuden-Seelannin sorarallissa Rovanperän pitäisi kerätä kahdeksan pistettä Tänakia enemmän, jotta hän pääsisi juhlimaan maailmanmestaruutta jo sunnuntaina. Tehtävä ei ole helppo, muttei mahdotonkaan.

Perjantain erikoiskokeilla Rovanperä joutuu jälleen ajamaan ensimmäisenä autona. Uuden-Seelannin rallibaanoilta löytyy paljon aurattavaa irtosoraa, mutta MM-sarjan kärkipilotti saattaa saada helpotusta urakkaansa.

Tuoreimpien ennustuksien mukaan Aucklandin ympäristöön on luvattu vesisateita torstaille ja perjantaille. Tämä tarkoittaisi sitä, ettei ensimmäisestä lähtöpaikasta olisi niin paljon haittaa. Märällä kelillä kärkiauto saattaa saada jopa hyötyä.

– Uusi-Seelanti on jälleen tosi hankala kisa aukaista tietä. Siellä ajetaan ryynillä taas ensimmäinen päivä. Saa nähdä, kuinka vaikeaa se on, Rovanperä jutteli edellisen MM-osakilpailun jälkeen.

– Toivottavasti saadaan auto sellaiseen kuntoon, että voitaisiin ajaa Tänakia vastaan kilpaa.

Rovanperä matkusti hyvissä ajoin Uuteen-Seelantiin. Viikonloppuna Rovanperä pääsi hieman rentoutumaan tallitoverinsa Takamoto Katsutan kanssa, kun he hyppäsivät helikopterin kyytiin ja lensivät Waiheken saarelle.

– On mukavaa rentoutua pari päivää ennen kilpailua – etenkin täällä, koska aikaeroon tottumisessa kestää muutama päivä, Rovanperä kertoi Toyotan WRC-tallin julkaisemalla videolla.

Toyota-kuskit kisasivat toisiaan vastaan vaijeriliu’ussa.

– ”Taka” otti vilppilähdön molemmilla kerroilla, minkä takia se ei ollut aivan tasaista, Rovanperä sanoi.

– En ottanut vilppilähtöä vaan lähdin tismalleen oikeaan aikaan. Kalle oli hieman unessa, Katsuta heitti vastapalloon.

https://twitter.com/TGR_WRC/status/1573936033225658368?s=20&t=vDGZ7x_3hCufgzYpCv6mLg

Uuden-Seelannin MM-ralli käynnistyy torstaiaamuna Suomen aikaa, kun Aucklandissa ajetaan yleisöerikoiskoe.

Katso alta Uuden-Seelannin MM-rallin ennakko.

Lue myös nämä

  • Uusimmat