Kalle Rovanperällä tukala tilanne – ”Ei ole maailman helpointa muuttaa”

Kartanlukija Jonne Halttusella on vahva luotto, että Kalle Rovanperä näyttää todellisen iskukykynsä seuraavissa MM-ralleissa.
Jonne Halttunen ja Kalle Rovanperä
Jonne Halttunen ja Kalle Rovanperä. Kuva: Toyota GAZOO Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rovanperällä ei ollut asiaa palkintokorokkeelle kauden kahdessa ensimmäisessä MM-rallissa. Kauden avanneessa Monte Carlon osakilpailussa Toyotan suomalaistähti ajoi neljänneksi ja Ruotsin rallissa viidenneksi.

Rovanperällä on ollut totuttelemista Hankookin uusiin renkaisiin sekä uudistuneeseen Rally1-autoon, jossa ei ole enää hybridiyksikköä. Kartanlukija Halttunen tietää, että Rovanperän taidot ovat ennallaan.

– En ole oikeastaan yhtään huolissani. Eiköhän se ala sieltä löytyä. Eikä Kalle ole unohtanut, miten ralliautoa ajetaan, Halttunen kertoo Rallit.fille.

Rovanperä manasi alkukauden molemmissa ralleissa, etteivät MM-sarjan uuden rengastoimittajan kumit toimi hänen ajotyylillään. Rovanperän pienestä ahdingosta kertoo paljon se, että hänelle kirjattiin alkukauden kisoista yhteensä vain kaksi pohja-aikaa.

Halttunen uskoo, että Rovanperän tilanne paranee kauden edistyessä. Helpotusta suomalaiselle saattaa tulla myös Hankookin puolelta.

– Hankook kehittää jatkuvasti renkaitaan. Se tuli lyhyellä varoitusajalla sarjaan mukaan, joten varmasti heidän tuotteensa tulevat koko ajan suorituskykyisemmiksi.

– Se on ollut positiivista, että rengasrikkoja on tullut todella vähän. Selkeästi he ovat aloittaneet kehitystyön kestävyydestä. Sitä kautta myös suorituskykyä tulee varmasti. En ole huolissani sen suhteen, Halttunen sanoo.

Rovanperän ja Halttusen tallikaverilla Elfyn Evansilla ei ole ollut vastaavanlaisia vaikeuksia kauden avauskisoissa. Evans ajoi Monte Carlossa toiseksi ja nappasi voiton Ruotsista.

Elfyn Evans
Elfyn Evans. Kuva: Toyota GAZOO Racing WRT

Walesilainen on ottanut jo pienen karkumatkan pistetaulukossa. Täyden kauden kuskeista Rovanperä on Evansin lähin uhkaaja, mutta eroa on kertynyt jo 30 pistettä.

Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet kokonaisuudessaan täältä!

– Täytyy sanoa, että uusi auto ja uudet renkaat sopivat aika hienosti Elfynille. Hänellä on ollut tosi hyvä alkukausi ja siinä on meillekin nyt hyvä vauhtimittari, Halttunen puntaroi.

– Näyttää siltä, että nämä muutokset sopivat paremmin hänen ajotyylilleen kuin meille. Meidän täytyy vain löytää oikeat säädöt, ja ehkä Kallenkin pitää vähän muuttaa ajotyyliään. Mutta se ei ole maailman helpointa muuttaa yhtäkkiä tapaa, jolla ajat rallia, kartturi toteaa.

Rallin MM-kauden seuraava osakilpailu ajetaan ensi viikolla Keniassa.

Lue myös nämä

  • Uusimmat