Quantcast

Kalle Rovanperällä tekemätön paikka – vai onko sittenkään?

Kalle Rovanperä suunnittelee taistelevansa viimeiseen saakka ensimmäisestä Suomen MM-rallin voitostaan sunnuntaina.
Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Tehtävä ei ole helppo. Joku voisi sanoa, että se on jopa mahdoton, ellei sorarallia johtava Ott Tänak sorru virheeseen kilpailun päätöspäivänä.

Tänakin johto Rovanperään on toki vain 8,4 sekuntia, mutta sunnuntain neljällä erikoiskokeella on mittaa ainoastaan 44 kilometriä. Tämä tarkoittaa sitä, että Rovanperän pitäisi saavuttaa Tänakia keskimäärin 0,2 sekunnilla jokaisella jäljellä olevalla kilometrillä.

Keski-Suomen nopeilla sorateillä tuollaisen eron tekeminen kahden huippukuljettajan välillä voi olla tekemätön paikka jopa Rovanperälle. Mutta samalla pitää muistaa, että MM-sarjaa johtava Rovanperä on yltänyt useampaankin ihmetekoon tällä kaudella.

– Totta kai tämä on kisa, jonka haluaa voittaa kaikista eniten koko kaudella. Varsinkin, kun on tällainen fiilis ja hirveä määrä porukkaa ja kannustusta. Olisi hienoa antaa ihmisille edes taistelu voitosta, Rovanperä sanoi lauantain ajopäivän jälkeen.

– Ero on hieman hankala. Olisi parempi, jos eroa olisi enemmän tai vähemmän. Nyt ero on sellainen, että sitä melkein pitäisi lähteä yrittämään. Toisaalta tarvitsemme toisen sijan pisteet, joten ei ole helppo tilanne, suomalaistähti pyöritteli.

Sunnuntain ohjelmassa ovat Oittilan ja Ruuhimäen erikoiskokeet, jotka ajetaan kahteen otteeseen päätöspäivänä.

– Ruuhimäen pätkällä on vaikeaa tehdä eroja, koska kaikki tietävät pätkän. Myös Oittila on sellainen, että eroja on vaikea tehdä. Hankala tilanne, kun on tutut pätkät, Rovanperä totesi.

Sunnuntaina avaava Oittilan erikoiskoe alkaa kello 8.23.

Katso alta kooste lauantai-iltapäivän tapahtumista Suomen MM-rallissa.

Lue myös nämä

  • Uusimmat