Ja teki sen tyylillä. Rovanperä ajoi lähes kaikille rallin erikoiskokeille pohja-ajan ja kruunasi komean kilpailunsa voittamalla myös supersunnuntain ja Power Stagen.
Rovanperä nappasi viikonlopusta siis täydet pisteet. Hän sai 25 pistettä rallin voitosta, viisi pistettä supersunnuntailta ja viisi pistettä Power Stagelta.
On vaikea keksiä, mitä suomalainen olisi voinut tehdä vielä paremmin.
– Onhan tämä aika uskomatonta. Kausi ei ole alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ainakin tällaisissa olosuhteissa olemme ehdottomasti palanneet nyt takaisin huipulle, Rovanperä kommentoi.
Rovanperä tuskaili alkukaudella Hankookin renkaiden kanssa, eikä pystynyt löytämään sopivaa rentoutta ajamiseen. Mutta nyt Kanarialla suomalainen oli oma itsensä. Rovanperä löysi heti rallin alussa sellaisen vireen, etteivät muut pystyneet siihen missään vaiheessa vastaamaan.
Mutta myös Toyotan tiimi onnistui täydellisesti. Talli otti Kanarialta neloisvoiton. Sébastien Ogier oli kisan kakkonen, Elfyn Evans kolmas ja Takamoto Katsuta neljäs.
Viitoisvoittokin olisi voinut olla haarukassa, mikäli Sami Pajari ei olisi ajanut lauantaina ulos. Toyota oli selvästi kaikilla osa-alueilla Hyundaita parempi.
– Suuret onnittelut myös koko tiimille niin tehtaalla kuin muuallakin. Autot olivat todella nopeita. Nautin ajamisesta valtavasti ja tämä oli upea tulos koko tiimille, Rovanperä kiitteli.