Rovanperä kilpailee tammikuussa Oseanian Formula Regional -sarjassa, jossa ajetaan neljä tiivistä kisaviikonloppua Uudessa-Seelannissa.
Suomalaiskuskin urakka käynnistyi kunnolla perjantaina Hampton Downsin radalla, kun ohjelmassa oli kolme puolituntista harjoitussessiota. Rovanperä osoitti heti ensimmäisissä harjoituksissa edistystä, kun hän paransi kierrosaikaansa liki puolella sekunnilla torstain testistä ja sijoittui 19 kuljettajan joukossa 13:nneksi.
Ensimmäisissä harjoituksissa Rovanperän aikaero kärkeen oli 0,735 sekuntia. Kahdessa seuraavassa sessiossa suomalaiskuski ei enää yltänyt yhtä lähelle kärkeä.
Toisissa harjoituksissa Rovanperä oli 18:s (ero kärkeen 1,135 sekuntia) ja viimeisissä treeneissä 17:s (+1,348).
Rallin MM-sarjan jättäneen Rovanperän otteita seurataan erityisen tarkasti viikonloppuna. Suomalaistähti muistutti kuitenkin tärkeästä seikasta.
– Olen nyt ensimmäistä kertaa tällaisessa autossa (Toyota FT-60), joten tässä on uutta opittavaa. On siis paljon oppimista ja paljon ajamista, jotta totun kaikkeen, Rovanperä kertoi The New Zealand Herald -lehdelle.
– Tärkeintä täällä on saada kokemusta ja kisastartteja vyölle. Suorituskyky ei ole tärkeää, sillä tässä on kyse kokemuksen keräämisestä ja ajoajan saamisesta tällaisilla autoilla.

Rovanperä on jo näyttänyt mestarilliset taitonsa rallin MM-sarjassa, josta hänellä on kaksi mestaruutta. Kaudella 2024 hän väläytteli vauhtiaan myös ratakisoissa Porschen puikoissa.
Mutta nyt hän kilpailee ensimmäistä kertaa formulaluokissa. Oseanian paikallinen formulasarja toimii hänelle lämmittelynä Japanin Super Formula -sarjaan, jossa hänen urakkansa käynnistyy huhtikuussa.
– Suurin ero on nopeus ja downforce sekä se, että pitoa on paljon enemmän. Autot ovat paljon kevyempiä kuin ralliauto, joten nämä tuntuvat enemmänkin karting-autoilta, Rovanperä veisteli.
Hampton Downsissa ajetaan viikonlopun aikana yhteensä neljä kisastarttia. Ensimmäinen aika-ajo on ohjelmassa myöhään perjantai-iltana Suomen aikaa.















