Rovanperä ilmoitti viime viikolla, että hän jättää rallin MM-sarjan jo tämän kauden jälkeen ja siirtyy ensi vuonna ajamaan Japaniin Super Formula -sarjaa.
Rovanperän ultimaattinen tavoite on tietysti autourheilun kuninkuusluokassa – formula ykkösissä.
Rovanperän liike on poikkeuksellinen. Rata-autoista on kyllä siirrytty ajamaan rallia, mutta toiseen suuntaan ei ole ollut juurikaan liikennettä.
Tosin rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari, ranskalaislegenda Sébastien Loeb yritti samaa. Loeb oli ehdolla ajamaan Toro Rosso -tallin F1-autoa Abu Dhabin GP:een vuonna 2009, mutta Loeb ei saanut riittävästi pisteitä kasaan, jotta hänelle olisi voitu myöntää formula ykkösissä ajamiseen vaadittava superlisenssi.
Loeb ei varsinaisesti yllättynyt Rovanperän päätöksestä.
– Tiesimme jo viime vuodesta lähtien, että ehkä hänen tulevaisuutensa ei ole rallin MM-sarjan parissa, sillä hän jäi jo silloin puoleksi vuodeksi eläkkeelle, Loeb muistutti Dirtfishin haastattelussa.
– Joten kyllä, saattoi arvata, että jotain on muuttumassa, ja nyt hänellä on uusi tavoite – iso sellainen. En oikein tiedä, mitä sanoa. Hänellä on paljon lahjakkuutta, sen olemme nähneet, mutta formula-autot ovat hyvin erilaisia kuin WRC, Loeb jatkoi.
Loeb ei tuomitse etukäteen Rovanperän mahdollisuuksia, mutta muistuttaa, että formuloissa kilpaileminen eroaa todella paljon rallin ajamisesta.
– Ei ole helppoa päästä kiinni formularytmiin. Se on täysin toisenlaista valmistautumista ja kilpailemista. Siellä pitää taistella muiden autojen keskellä. Mutta kukaan ei vielä tiedä, onko hänellä samat taidot tähän. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, Loeb sanoi.
Rovanperä testasi jo viime vuonna Red Bull Ringillä Red Bullin yli 10 vuotta vanhaa F1-autoa. Kyseessä ei ollut virallinen F1-testi, mutta antoi tietysti jonkinlaisen kuvan tulevasta haasteesta. Loeb on itsekin ajanut Red Bullin F1-autoa, joten hänellä on selvä käsitys siitä, mikä suomalaista nyt odottaa.
– Ei se ollut kovin vaikeaa ajaa, Loeb kertoi.
– Mutta pito mutkissa ja jarrutuksissa on aivan uskomaton. Toki siihen tottuu, kun ajaa tarpeeksi, Loeb jatkoi.
Eniten Rovanperä antaa kuitenkin muille tasoitusta kokemuksessa. Esimerkiksi Japanin formula -sarjassa siellä vakituiseen ajavat kuljettajat ovat ajaneet kyseisillä autoilla jo vuosia ja tuntevat myös radat kuin omat taskunsa. Se ei voi olla näkymättä.
– Mutta urani aikana huomasin myös sen, että kun siirryin ratakilpailuihin GT-luokassa tai WTCC:ssä, tai sitten rallicrossiin ja muualle, että aina löytyy kuljettajia, jotka ovat todella hyviä juuri omassa lajissaan. Minä taistelin usein kärjessä, mutta en aina ollut palkintokorokkeen ylimmällä askelmalla, Loeb muistutti.
– Se voi siis olla vaikeaa, mutta kukaan ei tiedä vielä. Ehkä se on mahdollista, että Rovanperä pääsee formula ykkösiin. Toivon niin, ja varmasti seuraan, mitä hän tekee. Helppoa se ei tule olemaan. Hänen täytyy tehdä paljon töitä, ajaa paljon, harrastaa kartingia ja kokeilla erilaisia asioita, jotta tottuu siihen, millaista on ajaa tiiviissä ryhmässä. Kukaan ei tiedä vielä – katsotaan, Loeb jatkoi.
















