Kalle Rovanperä surkeana: ”En osaa vastata tuohon kysymykseen”

Kalle Rovanperän avauspäivä Monte Carlon MM-rallissa oli vähintäänkin nihkeä.
Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä. Kuva: Toyota GAZOO Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rovanperä putosi täysin kärjen kyydistä torstai-illan pimeydessä ajetuilla kolmella erikoiskokeella. Rovanperä kärsi toki seitsemännestä lähtöpaikastaan, sillä edellä menneet olivat nostaneet mutaa ja likaa tielle. Mutta muutenkin Toyota-tähden paras isku tuntui olevan kateissa.

Rovanperä saapui iltahuoltoon vasta kuudennella sijalla. Eroa kärkeen oli kertynyt 43,9 sekuntia, joten suomalaiskuski oli syystäkin surkeana.

Rovanperä ei osannut suoraan kertoa, mistä vaisu vauhti johtui.

– Ei se nyt vaikealta tuntunut, mutta ajat olivat huonoja. Se näyttäisi olevan meillä aina trendinä täällä Monten torstaissa, Rovanperä totesi.

Rovanperä viittasi Monten torstaitrendillä etenkin vuoden 2022 tapahtumiin. Silloin hän oli avauspäivän jälkeen vieläkin kauempana kärjestä. Hän tosin sijoittui kilpailussa lopulta neljänneksi.

Rovanperä ei osallistunut viime vuonna laisinkaan Monte Carlon MM-ralliin. Suomalainen ei myöskään ajanut edelliskaudella yhdessäkään MM-sarjan asvalttikilpailussa.

Onkin siis syytä kysyä, vaikuttiko pitkä tauko asvalttiralleista Rovanperän vauhtiin torstaina.

– En osaa vastata tuohon kysymykseen, että onko sillä niin paljon merkitystä, Rovanperä sanoi.

– Nuoteissa on vähän parannettavaa. Ja varmasti uuden renkaan ajotyyli ei sovi minulle ainakaan kuivalla asvaltilla – se on aika selkeä juttu, sillä pääsin vasta nyt ensimmäistä kertaa ajamaan uudella sliksi-renkaalla kuivaa asvalttia. Sen näkee ihan selvästi, ettei se sovi automaattisesti ajotyylilleni. Nyt siihen täytyy alkaa sopeutua, Rovanperä viittasi MM-sarjan uuden rengastajan Hankookin renkaisiin.

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala näki puolestaan selkeän syyn Rovanperän heikkoon aloitukseen.

– Hänen ajamattomuutensa näkyy. Se vain on fakta, ettei hän ole ajanut tätä rallia viime vuonna, ja nyt olosuhteet ovat vähän erilaiset. Se vain tuntuu – ei sille voi mitään. Mutta se vauhti löytyy perjantaina, Latvala luotti.

Monte Carlon MM-ralli jatkuu perjantaina kuudella erikoiskokeella.

Lue myös nämä

  • Uusimmat