Kalle Rovanperä saa tärkeää tukea ensimmäiseen Super Formula -testiinsä

Kalle Rovanperä ajaa lähiaikoina ensimmäisen testinsä tulevalla kilpurillaan.
Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä. Kuva: TGR WRT/McKlein
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rovanperä jättää rallin MM-sarjan kuluvan kauden jälkeen. Ensi vuonna hän lähtee luomaan uutta uraa rata-autoilun puolella ja kilpailee Japanin Super Formula -sarjassa.

Rovanperä on kertonut, että hän ajaa lähiaikoina ensimmäisen testinsä sarjan kilpurilla, jonka huippunopeus on yli 300 kilometriä tunnissa. Todennäköisesti testi tapahtuu Japanissa kahden viikon kuluttua ajettavan MM-rallin jälkeen – tai kenties jo ennen sitä.

Rovanperän nykyinen tallikaveri ja hyvä ystävä Takamoto Katsuta on kilpaillut Japanin F3-sarjassa. Häneltä suomalaistähti on jo nyt saanut tärkeää tukea. Ja todennäköisesti Katsuta on paikalla myös silloin, kun Rovanperä hyppää ensimmäistä kertaa Super Formula -autoon.

– Olen puhunut paljon tästä siirrosta ”Takan” kanssa – jo vuosi sitten, kun aloin miettiä näitä asioita. Hän on antanut paljon tukea ja on aina mukavaa kuulla hänen mielipiteensä, Rovanperä kertoi.

– Hän yrittää olla paikalla myös silloin, kun menen ensimmäisen kerran autoon. Siten hän voi tukea ja antaa vinkkejä radasta, joten se on hyvä juttu.

Ensi kaudella Rovanperän ohjelmassa on 12 osakilpailua Super Formula -sarjassa. Suomalaisen suunnitelmassa seuraavana askelmana on F2-sarja, joka toimii ponnahduslautana formula ykkösiin.

Rovanperälle on ensi vuonna luvassa myös kattava testiohjelma F2-kalustolla.

– Suunnitelmana on ajaa Super Formula -kausi ja ajaa mahdollisimman paljon testiä Euroopassa kaikilla GP-radoilla, jotta saan niin paljon kokemusta kuin mahdollista, Rovanperä kertoi.

– Siitä ei ole tietenkään varmuutta, mitä teemme ensi vuoden jälkeen. Se riippuu siitä, miten kaikki sujuu. Jos kaikki sujuu hyvin, F2-sarja olisi ihanteellinen suunnitelma mennä eteenpäin.

Rovanperä ajaa tänä vuonna vielä kaksi MM-rallia, joissa hän taistelee kuljettajien mestaruudesta. Kausi päättyy marraskuun lopulla Saudi-Arabiassa.

Lue myös nämä