Rovanperä ajoi kesällä kolme nopeaa sorarallia ja nappasi voitot Puolassa sekä Latviassa. Viimeisin koitos kotiteillä Keski-Suomessa päättyi kuitenkin katkerasti, kun irtokivi suisti suomalaisen ulos tieltä toiseksi viimeisen erikoiskokeen viimeisessä mutkassa.
Toyotalla on lähes toivoton tilanne valmistajien mestaruustaistossa, joten Chilessä tiimi jahtaa ensisijaisesti voittoa. Rovanperä lienee tuossa taistelussa Toyotan vahvin lenkki.
– Teemme kaikkemme, että voimme auttaa tiimiä Chilessä. Tiet täällä ovat nopeita ja jouheita kuten Suomessa, mutta soran sekä teiden luonne on kuitenkin tosi erilainen, Rovanperä summaa.
– Renkaiden kulumisen hallinta on isoin juttu minun mielestäni.
Viime vuonna Rovanperä ajoi Chilessä neljänneksi. Tilille kertyi kolme pohja-aikaa, mutta aivan kärkivauhtiin Rovanperä ei missään vaiheessa kisaviikonloppua yltänyt. Tällä kertaa ainakin lähtöpaikka soraralliin on parempi.
– Kisa ei ollut meille helpoin mahdollinen viime vuonna, mutta kyllä meillä vauhtia oli. Olemme tiimin kanssa yrittäneet ottaa opiksi viime kerrasta, jotta voimme nyt taistella palkintosijoista, Rovanperä miettii.
– Edellisissä kesän ralleissa meillä oli erittäin hyvä suorituskyky. Toivottavasti saamme myös nyt heti alusta saakka luottavaisen fiiliksen autossa.
Chilen MM-ralli starttaa torstaina iltapäivällä Suomen aikaa ajettavalla testierikoiskokeella. Varsinainen kisa käynnistyy perjantaina.