Kalle Rovanperä myönsi tuntevan paineita niskassaan – ”Kaikki odottavat minulta enemmän kuin muissa ralleissa”

Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRC
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Vasta 20-vuotias Kalle Rovanperä on pystynyt nousemaan äärettömän nopeasti rallin kirkkaimmalle huipulle. 

Viilipyttymäinen nuorukainen ei tunnetusti juuri muiden odotuksista stressaa. Uransa yhdeksänteen kilpailuun WRC-autolla viikon päästä Rovaniemellä starttaava Rovanperä kuitenkin tunnustaa, että jyväskyläläiseen Suomen MM-talvirallissa kohdistuvat isot odotukset ovat tällä kertaa tuoneet ainakin pienen annoksen lisää painetta hartioille.

– Sanoisin, että paineita on hieman enemmän kuin normaalisti. Ei se kuitenkaan mikään iso juttu ole, sillä en normaalisti ota mitään paineita. Ehkä se onkin enemmän jännitystä kuin paineita, myös suomalaisen yleisön osalta, Rovanperä sanailee tallin tiedotteessa.

Viime vuoden helmikuussa Rovanperästä tuli kautta aikain nuorin palkintopallille MM-rallissa kivunnut kuljettaja, kun Toyota-kuski ajoi Ruotsin osakilpailussa kolmanneksi oltuaan tuolloin 19 vuoden ja 139 päivän ikäinen.

Lapin lumilla Rovanperältä odotetaan vieläkin enemmän. Kokemusta on tullut aavistus lisää ja Rovanperä on tunnetusti äärimmäisen vahva nopeissa ralleissa, jollainen Rovaniemen ympäristössä ajettava MM-ralli myös on.

– Kaikki seuraavat minua tarkemmin ja odottavat enemmän kuin muissa ralleissa, joten minun on oltava siellä hyvä. Olen toki luottavainen, sillä olen aina tykännyt ajaa lumella, Rovanperä summaa.

Nuori suomalaistähti oli Rovaniemellä kilpailevassa jo viime vuoden tammikuussa, kun Rovanperä ajoi voittoon SM-rallissa. Tänä vuonna haasteen kuskeille tuovat MM-sarjan uuden rengasvalmistajan Pirellin Sottozero-talvipyörät. Rovaniemen osakilpailua varten Rovanperä ja muut Toyotan kuljettajat testasivat ensin Keski-Suomessa ja viikkoa myöhemmin napapiirillä.

– Oli tärkeää saada kokemusta Pirellin renkaista, sillä ne ovat aika erilaiset kuin Michelinit. Meidän kannalta isoin juttu oli löytää hyvät säädöt juuri niitä renkaita varten. Renkaan runko on hieman erilainen, joten se vaikuttaa myös säätöihin ja kuskin fiilikseen, Rovanperä selittää.

– Pirelli on tyyliltään erilainen kuin Michelin. Sen takia tietyt asiat on vain opittava. Ei se toki vaikeaa ole, mutta se että saa autosta sopivan renkaille, onkin sitten ollut isompi työ.

Rovaniemen MM-ralli ajetaan 26. – 28. helmikuuta. Ohjelmassa on kymmenen erikoiskoetta ja reilut 250 EK-kilometriä.

Katso alta, mitä Rovaniemen MM-rallissa on luvassa.

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,366685″ ap mute]

 

Lue myös nämä

  • Uusimmat