Kalle Rovanperä pääsi hyvään vauhtiin perjantaina alkaneen Belgian MM-rallin ensimmäisellä lenkillä.
Kun takana on neljä erikoiskoetta, Rovanperä on tuloslistalla viidentenä 22,5 sekunnin päässä kisaa johtavasta Thierry Neuvillesta.
Hyundai-kuljettaja Neuville ja hänen tallikaverinsa Craig Breen ovat rykäisseet pienen eron muihin kuljettajiin. Hyundain Ott Tänak sekä Toyota-kuljettajat Elfyn Evans ja Rovanperä ovat tiiviissä nipussa perässä.
– Haastavaa oli, kuten odotimme, mutta muuten olen tyytyväinen ensimmäiseen lenkkiin. Ero kasvoi jonkin verran kärkeen, mutta se oli tiedossa, koska Neuville ja Breen ovat ajaneet täällä monta kertaa. Tiimikavereihin verrattuna olemme kuitenkin lähellä, Rovanperä kertoi Rallit.fille huoltotauolla.
Rovanperällä on vain minimaalisesti kokemusta WRC-autolla ajamisesta asvalttiteillä. Siihen nähden nuoren suomalaiskuljettajan vauhti oli hyvällä tasolla.
– Pirellin renkaalla ei ole tullut hirveästi ajettua asvaltilla ja siinä on vielä jonkin verran totuttelemista. Veikkaan, että perustuntuma paranee koko ajan, mutta tässä rallissa olosuhteet ovat haastavat. Niihin pitää vain tottua ja opetella, minkälainen pito on, Rovanperä tuumasi.
– Renkaista rupeaa nyt olemaan hyvä käry. Olosuhde on vaikein asia, koska pito vaihtuu koko ajan. Välillä pidon määrää ei näe ja välillä näkee, mutta se muuttuukin eri tavalla kuin on ajatellut. Täällä on paljon sellaista, mitä saa vain kokemuksen kautta.
Rovanperä ei juurikaan löytänyt parannettavaa suorituksestaan ensimmäisten neljän erikoiskokeen jälkeen.
– Täytyy sanoa, että autollamme pito tuntuu tosi vähäiseltä. Mutta veikkaan, että tilanne on sama kaikilla.
Belgian MM-rallissa ajetaan perjantai-iltana vielä neljä erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
Kuuntele alta Rovanperän mietteet perjantai-iltapäivän huollosta. Kisan tilanne videon jälkeen.
[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2354,385435″ ap mute ]
Belgian MM-ralli, tilanne EK4/20 jälkeen:
1. Thierry Neuville Hyundai 34.42,2 2. Craig Breen Hyundai +0,4 3. Ott Tänak Hyundai +16,4 4. Elfyn Evans Toyota +17,2 5. Kalle Rovanperä Toyota +22,5 6. Sebastien Ogier Toyota +28,3 7. Takamoto Katsuta Toyota +47,9 8. P-L Loubet Hyundai +1.38,3 9. Teemu Suninen Ford +2.47,5 10. Yohan Rossel Citroen +2.51,9 11. V. Verschueren Skoda +xx.xx,xx 12. S. Bedoret Skoda +3.05,3 13. Oliver Solberg Hyundai +3.10,2 14. Jari Huttunen Hyundai +3.10,5
Belgian MM-rallin aikataulu:
Perjantai 13.8. 14.36 EK1 Reninge - Vleteren 1 (15,00 km) 15.25 EK2 Westouter - Boeschepe 1 (19,60 km) 16.15 EK3 Kemmelberg 1 (23,62 km) 17.09 EK4 Zonnebeke 1 (9,45 km) 18.06 Huoltotauko 19.15 EK5 Reninge - Vleteren 2 (15,00 km) 20.04 EK6 Westouter - Boeschepe 1 (19,60 km) 20.54 EK7 Kemmelberg 2 (23,62 km) 21.48 EK8 Zonnebeke 1 (9,45 km) 22.23 Huoltotauko Lauantai 14.8. 09.11 EK9 Hollebeke 1 (25,86 km) 10.08 EK10 Dikkebus 1 (12,49 km) 11.01 EK11 Watou 1 (13,62 km) 11.51 EK12 Mesen - Middelhoek 1 (7,99 km) 13.05 Huoltotauko 14.11 EK13 Hollebeke 2 (25,86 km) 15.08 EK14 Dikkebus 2 (12,49 km) 16.01 EK15 Watou 2 (13,62 km) 16.51 EK16 Mesen - Middelhoek 2 (7,99 km) 17.43 Huoltotauko Sunnuntai 15.8. 09.30 EK17 Stavelot 1 (9,05 km) 10.08 EK18 Francorchamps 1 (11,21 km) 11.40 EK19 Stavelot 2 (9,05 km) 12.18 EK20 Francorchamps 2 [Power Stage] (11,21 km)