Rovanperä jysäytti torstaina melkoisen uutispommin, kun hän kertoi ralliuransa lopettamisesta. Rovanperä jättää rallin MM-sarjan kuluvan kauden jälkeen ja lähtee tavoittelemaan seuraavaa unelmaansa ratapuolella.
Ensi vuonna Rovanperä kilpailee Japanin Super Formula -sarjassa. Suomalainen on asettanut itselleen kovat tavoitteet: jo ensi vuonna hänelle on luvassa kattava testiohjelma F2-sarjan kilpurilla, ja suurin unelma on päästä ajamaan formula ykkösissä.
Mutta miten Rovanperän lähtö vaikuttaa Toyotan rallitiimin ensi vuoden kokoonpanoon?
Selvää on se, että tiimin pitää pestata uusi kuljettaja Rovanperän jättämälle paikalle. Tallin kuskipaletti on muutenkin teoriassa täysin auki, sillä japanilaisvalmistaja ei ole vahvistanut ensi kaudelle yhtäkään kuljettajasopimusta.
Luonnollinen korvaaja Rovanperälle löytyy jo Toyotan siipien alta. Oliver Solberg teki tänä vuonna uskomattoman debyytin Toyotan Rally1-autolla, kun hän ajoi sensaatiomaiseen voittoon Viron MM-rallissa. Kaikki muut kisat hän on ajanut Toyotan Rally2-autolla WRC2-luokassa.
Syyskuussa 24 vuotta täyttänyt Solberg on kovan luokan talentti, josta hyvin todennäköisesti kehittyy tulevaisuuden mestari. Solberg elää ja hengittää rallista ja tänä vuonna hän on osoittanut huikeaa kehitystä. Kolmannen polven ralliautoilija valloitti WRC2-mestaruuden ja näytti kaikille, että nyt hän on kypsä harppaamaan lajin kovimmalle tasolle.
Solbergille on kaikella varmuudella tarjolla sopimus Toyotalta. Ja mitä todennäköisimmin hän saanee täyden kauden kontrahdin Rovanperän tilalle.
Käytännössä Toyotalla ei ole varaa olla antamatta kunnon diiliä nuorelle ruotsalaiselle. Hän on jo antanut sellaiset näytöt, että hänet kannattaa sitouttaa kunnolla tiimiin. Ottajia löytyisi varmasti muualtakin – etenkin ensi vuoden jälkeen, jolloin rallin MM-sarjan pääluokan säännöt menevät uusiksi, ja kilpailuun saataneen mukaan enemmän tiimejä.
Tänä vuonna Toyotalla on ollut viisi sopimuskuljettajaa pääluokassa. Rovanperän lisäksi Elfyn Evans, Takamoto Katsuta ja Sami Pajari ovat ajaneet kaikki osakilpailut. Sebastien Ogier starttasi kauteen osa-aikaisena kuljettajana, mutta kesästä lähtien hän on ollut täysipäiväisesti hommissa ja tavoittelee nyt yhdeksättä mestaruuttaan.
Toyota voi hyvinkin jatkaa myös ensi vuonna viiden kuljettajan taktiikalla. Tämä todennäköisesti tarkoittaisi sitä, ettei miehistöön tule muita muutoksia Rovanperän lisäksi: Evans, Katsuta ja Pajari saisivat jatkaa täysillä pesteillä, ja Ogier ajaisi taas haluamissaan kisoissa.
Villeimmät huhut ovat tosin yhdistäneet Hyundai-kuski Ott Tänakin Toyotaan. Tällä hetkellä virolaisen loikkaus vaikuttaa kuitenkin epätodennäköiseltä.
Mutta samaan aikaan on muistettava, että rallin MM-sarjassa on koettu yllättäviäkin siirtoja aivan kalkkiviivoilla.















