MM-sarjan tähdet pääsevät vauhtiin ensi viikolla Ruotsin MM-rallissa. Toyota käynnisti tiistaina oman testirupeamansa talvirallia varten.
Kaksinkertainen maailmanmestari Kalle Rovanperä oli ensimmäisenä ajovuorossa Toyota GR Yaris Rally1 -autolla. Rovanperä sai samalla kunnian korkata Toyotan uuden testialueen Etelä-Savossa.
Toyotan tehdastiimin testialue oli sijainnut vuosia samalla paikalla Keski-Suomessa. Täksi vuodeksi tiimi kuitenkin halusi muuttaa uusiin maisemiin ja ottaa käyttöönsä uudet testitiet.
– Lähdimme hakemaan jotain erilaisuutta. Testialueemme oli pitkään samalla alueella ja olemme ajaneet sillä alueella todella paljon. Pojat ovat oppineet sen tosin hyvin, Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala kertoi Rallit.fille.
Lue lisää: Toyotan WRC-talli teki ison muutoksen – Jari-Matti Latvala selvittää, mistä on kyse
Toyotan uusi testitukikohta ei ollut pysynyt täysin salassa, sillä Rovanperän testiä oli seuraamassa useita kiinnostuneita.
Katso alta videot Rovanperän testistä.
Rovanperä on tehnyt perusteellisen valmistautumisen Ruotsin rallia varten. Viime viikonloppuna hän osallistui testimielessä Tunturiralliin, jossa hänellä oli oiva tilaisuus tutustua MM-sarjan uuden rengasvalmistajan Hankookin piikkipyöriin.
– Tämä oli tärkeä viikonloppu kerätä ylimääräisiä kilometrejä. Auton ja kaiken muun kanssa on vielä aika paljon tehtävää. Rengas on melko erilainen, mitä olemme aiemmin nähneet, joten oli hyvä juttu olla täällä, Rovanperä kertoi Tunturirallin jälkeen.
Rovanperä on yksi suurimmista voittajasuosikeista Ruotsin MM-rallissa. Rovanperän lähtöpaikankaan ei pitäisi olla heikoin mahdollinen, sillä kisan alussa hän on tiellä kolmantena autona tallitoverinsa Elfyn Evansin ja Hyundain Adrien Fourmaux’n jälkeen.
Ruotsin MM-ralli ajetaan 13.-16. helmikuuta.