Kalle Rovanperä kertasi tilannettaan – ”Onneksi ei käynyt mitään”

MM-sarjan kärkikuljettaja Kalle Rovanperä pystyi kuromaan eroa kärkeen kiinni lauantaiaamun lenkillä Suomen MM-rallissa.
Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rovanperä starttasi toiseen kunnon ajopäivään 21 sekunnin takamatkalta. Toyota-pilotti nakutti aamupäivällä kaksi pohja-aikaa ja kaksi kakkosaikaa, jotka nostivat hänet sorarallissa kolmanneksi 12,9 sekunnin päähän kärkikuljettaja Ott Tänakista.

– Yritimme lähteä ajamaan siten, ettemme tekisi mitään typerää, mutta kuitenkin kovaa. Kilometrejä on vielä paljon jäljellä, joten yritimme saada eroa kiinni, Rovanperä sanoi neljän erikoiskokeen lenkin jälkeen.

Rovanperän aamupäivään mahtui säikäyttävä tilanne lenkin päättäneellä Vekkulan erikoiskokeella, joka oli kaikille uusi.

– Kun mennään uusilla nuoteilla, siellä voi tulla vähän yllätyksiä. Yksi vasurin jälkeinen oikea oli vähän tiukempi, mitä nuotti sanoi. Siinä vähän roikuttiin, mutta onneksi ei käynyt mitään, Rovanperä kertasi.

– Välillä tarvitsee tuuriakin.

Aamupäivä vedettiin sadekelissä, mutta iltapäivän erikoiskokeilla aurinkokin saattaa pilkahdella pilvien välistä. Jos Rovanperä saisi päättää, taivaalta voisi ripotella vettä myös iltapäivällä, kun samat neljä pikataivalta ajetaan toiseen kertaan läpi.

– Jos keli nyt kuivuu, peli hieman tasoittuu. Auton kanssa ei ole ihan niin hyvä fiilis varsinkaan toisella lenkillä, jotta pystyisi ajamaan sataprosenttisen tarkkaa ajoa. Siellä tulee vähän pieniä virheitä, joita ei normaalisti tulee, kun joutuu puskemaan niin kovaa. Ehkä sade ei haittaisi minua, Rovanperä kertoi.

Katso alta kooste perjantai-illan tapahtumista Suomen MM-rallissa.

Lue myös nämä