Kalle Rovanperä kaurapuuron voimalla mestaruusjahtiin – ”Yöunet jäävät todella lyhyiksi”

Rallin MM-sarjassa kausi on pitkä ja tahdiltaan tiivis. Kuskeilla ei ole kisojen välillä pitkiä lomia ja palautuminen pitää tehdä lyhyen ajan sisällä.
Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Toyotan rallirallin suomalaistähti Kalle Rovanperä avaa suurelle yleisölle omia palautumiskeinojaan yhteistyökumppaninsa Unibetin Youtube-videolla.

– Palautuminen riippuu vähän siitä, minkälainen aikataulu on kisan jälkeen. Monesti saattaa olla testiä heti seuraavalla viikolla, joten yleensä kun pääsee kotiin, menee pari päivää ihan vaan oleskellessa, Rovanperä kertoo.

Toisinaan ajatukset on hyvä saada pois varsinaisesti kilpailemisesta. Rovanperällä ne lähtevät harrastusten parissa, vaikka moni niistä viittaa varsinaiseen ammattiin. 

– Padelia käyn pelaamassa, mutta muut harrastukset ovat oikeastaan moottoriurheilua. Talvella kelkkailen, ja se on myös samalla hyvää kuntoilua. Sitten ovat tietysti kaikki muut autoilulajit, mitä tulee harrastettua. 

Rallikuskille lepo on tärkeä osa myös ralliviikonlopun suoritusta. Päivät ovat pitkiä, joten yöunien on syytä olla riittävän laadukkaita. 

– Yleensä nukun hyvin, mutta liian vähän, sillä yöunet jäävät todella lyhyiksi. Illalla katsotaan todella myöhään videolta seuraavan päivän erikoiskokeita. Sitten herätys on usein viideltä tai kuudelta, joskus jopa neljältä, joten ei siinä kovin pitkiä unia saa.

Aikaisina ralliaamuina myös aamupala on hyvin rutiininomainen.

– Herätykset ovat niin aikaisia, ettei ihan hirveästi tule silloin mitään muuta syötyä kuin puuroa. Sitä syön joka aamu, Rovanperä kertoo.

Rutiineista pidetään kiinni myös auton ratissa. Moni TV-katsoja on kiinnittänyt huomiota Rovanperän tapaan pyöritellä ranteita ennen erikoiskokeelle lähtöä. Tuo tapa on tullut jäädäkseen. 

– Ennen pätkää tulee niin sanotusti pyöriteltyä ranteet auki ja hakattua käsiä yhteen, että siinä vähän herää. En ole sitä oikeastaan mistään oppinut, nähnyt vain jonkun muun tekevän niin. Siinä on sellainen pieni mietintähetki ennen EK:n starttia, jossa mietin, mitä olen menossa tekemään seuraavalla erikoiskokeella. 

Rovanperän mestaruus on tällä kaudella enemmän kuin todennäköinen. Tänään Belgian Ypresissä käynnistyvässä kauden viidenneksi viimeisessä kilpailussa Rovanperällä on jo mahdollisuus lyödä MM-tittelille sinetti. Se kuitenkin vaatii täydellisen suorituksen lisäksi Hyundain Ott Tänakin ja Thierry Neuville sekä tallikaveri Elfyn Evansin epäonnistumista. 

– En mieti sitä oikeastaan yhtään. Mahdollisuudet siihen ovat vielä aika pienet, että sen tittelin varmistaminen on epätodennäköistä, eikä tuollaisia epätodennäköisiä asioita kannata hirveästi miettiä. Parempi katsoa kisassa miten käy. 

Belgian MM-ralli on todella haastava. Erikoiskokeet ajetaan kapeilla asvalttiteillä, jotka tulevat sateella erittäin liukkaiksi. Perjantaiksi on vieläpä luvassa rankkoja sadekuuroja.

– Täällä on erilaiset tiet kuin missään muualla. Teillä leikataan paljon ja sen takia tulee todella paljon likaa tielle. Pito vaihtelee koko ajan. 

Rovanperän haastatteluvideo löytyy tästä linkistä.

Katso alapuolelta, mitä Belgian MM-rallissa on luvassa.

Lue myös nämä

  • Uusimmat