Kalle Rovanperä innostui poikkeuksellisesta päätöksestä: ”Siitä tulee tosi siistiä!”

Toyotan WRC-tallilla ei ole tänä vuonna pelkästään osa-aikainen kuljettaja vaan myös osa-aikainen tallipäällikkö.
Kalle Rovanperä
Kalle Rovanperä. Kuva: Toyota GAZOO Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Osa-aikaisuus on ollut yksi isoista muoti-ilmiöistä rallin MM-sarjan pääluokassa viime vuosina. Edelliskaudella Toyotan kuljettajista Sebastien Ogier ja Kalle Rovanperä ajoivat valikoiduissa kisoissa, jotta heille jäisi aikaa muillekin puuhille.

Tänä vuonna Rovanperä palaa täyden kauden kuljettajaksi ja taistelemaan rallin maailmanmestaruudesta, mutta Ogier jatkaa edelleen osa-aikaisena duunarina. Tämän lisäksi myös tallipäällikkö Jari-Matti Latvala jättää tänä vuonna useamman MM-rallin väliin.

Latvala osallistuu nimittäin historic-rallin EM-sarjaan, jonka osakilpailuista useampi osuu päällekkäin MM-rallien kanssa. Tämän vuoksi Toyotalle on pestattu apulaistallipäälliköksi Juha Kankkunen, joka kantaa vastuuta silloin, kun Latvala on poissa ajohommiensa vuoksi.

Osa-aikaisen tallipäällikön pesti on poikkeuksellinen rallin MM-sarjassa. Mutta kaksi kertaa maailmanmestaruuden voittanut Rovanperä on innoissaan Toyotan päätöksestä tuoda lajin todellinen legenda mukaan tiimiin.

– Siitä tulee tosi siistiä, Rovanperä riemuitsee.

– Sanoisin, että kaikista kuljettajista pidän hänestä eniten. Hän on suosikkikuskini kaikista vanhoista kuljettajista, suomalaistähti jatkaa.

Juha Kankkunen
Juha Kankkunen. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT

Kankkunen on tullut tutuksi Toyotan WRC-kuljettajille viime vuosina, sillä nelinkertainen maailmanmestari on toiminut tiimin lähettiläänä. Kankkunen on siis ollut paikalla useissa MM-ralleissa.

– Hän on hyvä ystäväni. Hän on aina antanut minulle paljon tukea henkilökohtaisesti, Rovanperä sanoo.

– Olen aina nauttinut ajan viettämisestä Juhan kanssa, joten odotan innolla sitä, että näen hänet kisoissa. Siitä tulee todella mukavaa, suomalaistähti alleviivaa.

Rallin MM-kausi käynnistyy tällä viikolla Monte Carlon osakilpailulla. Kankkunen tulee kisaan seuraamaan Latvalan työskentelyä tallipäällikkönä.

Lue myös nämä

  • Uusimmat