Toyota-kuljettaja Rovanperä tykitti selkeän ykkösajan heti shakedownin ensimmäisellä ajokierroksella. Toisella vedollaan suomalaistähti paransi aikaansa vielä 3,1 sekunnilla ja latasi taululle pohjat.
Testipätkällä toiseksi sijoittunut Takamoto Katsuta jäi tallikaveristaan lopulta 2,5 sekuntia. Hyundain Ott Tänak ja Thierry Neuville jakoivat kolmossijan 2,9 sekunnin päässä Rovanperästä.
MM-sarjaa johtava Elfyn Evans ja hänen Toyota-tiimitoverinsa Sebastien Ogier ottivat seuraavat sijat. Hyundain Adrien Fourmaux sijoittui puolestaan seitsemänneksi.
Ensimmäistä täyttä kauttaan pääluokassa ajava Sami Pajari ei yltänyt aivan kärkikuljettajien vauhtiin, mutta eroa kärkeen ei kuitenkaan kertynyt kuin 5,5 sekuntia. Pääluokan kuljettajista M-Sport Fordin Gregoire Munster ja Josh McErlean jäivät Pajarin taakse tuloslistalla.
Testierikoiskoe päästiin ajamaan aurinkoisessa säässä Santa Brigidan kaupungin liepeillä. Jo testipätkällä tuli selväksi, että lähtöpaikalla ei ole merkitystä, sillä Gran Canarian asvalttiteillä ei pääse juurikaan leikkaamaan ja näin nostamaan likaa tielle.
Ensimmäistä kertaa ajettava Kanariansaarten MM-ralli käynnistyy kunnolla perjantaina, jolloin ohjelmassa on kuusi ensimmäistä erikoiskoetta. Kilpailu päättyy sunnuntaina.
Kanariansaarten MM-rallin testierikoiskokeen tulokset:
Sija | Kuljettaja | Talli | Aika |
---|---|---|---|
1. | Kalle Rovanperä | Toyota | 4.10,0 |
2. | Takamoto Katsuta | Toyota | +2,5 |
3. | Ott Tänak | Hyundai | +2,9 |
3. | Thierry Neuville | Hyundai | +2,9 |
5. | Elfyn Evans | Toyota | +4,1 |
6. | Sebastien Ogier | Toyota | +4,3 |
7. | Adrien Fourmaux | Hyundai | +4,7 |
8. | Sami Pajari | Toyota | +5,5 |
9. | Gregoire Munster | Ford | +7,2 |
10. | Josh McErlean | Ford | +7,9 |
Kanariansaarten MM-rallin EK-aikataulu (Suomen aikaa):
Torstai 24.4.
11.01 Testierikoiskoe: Santa Brígida (6,26 km)
Perjantai 25.4.
10.03 EK1: Valsequillo - Telde 1 (26,32 km)
11.49 EK2: Velleseco - Artenara 1 (15,27 km)
13.25 EK3: La Aldea - Mogán 1 (17,83 km)
15.35 Huoltotauko
17.18 EK4: Valsequillo - Telde 2 (26,32 km)
19.04 EK5: Velleseco - Artenara 2 (15,27 km)
20.40 EK6: La Aldea - Mogán 2 (17,83 km)
Lauantai 26.4.
10.05 EK7: Moya - Gáldar 1 (24,09 km)
11.48 EK8: Arucas - Firgas - Teror 1 (13,75 km)
12.58 EK9: Tejeda - San Mateo 1 (23,30 km)
15.40 Huoltotauko
17.05 EK10: Moya - Gáldar 2 (24,09 km)
18.48 EK11: Arucas - Firgas - Teror 2 (13,75 km)
19.58 EK12: Tejeda - San Mateo 2 (23,30 km)
22.35 EK13: Las Palmas de Gran Canaria (1,80 km)
Sunnuntai 27.4.
10.10 EK14: Agüimes - Santa Lucía 1 (14,97 km)
11.05 EK15: Maspalomas 1 (13,47 km)
12.35 EK16: Costa Canaria (1,50 km)
13.21 EK17: Agüimes - Santa Lucía 2
15.15 EK18: Maspalomas 2 (13,47 km) *Power Stage