Kalle Rovanperä hämmästyi itsekin: ”En edes puskenut täysillä”

Kalle Rovanperä, Jari-Matti Latvala ja Jonne Halttunen
Kalle Rovanperä, tallipomo Jari-Matti Latvala ja kartanlukija Jonne Halttunen. Kuva: Toyota Gazoo Racing WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kalle Rovanperä vastasi suurimmasta sensaatiosta rallin MM-kauden avauspäivänä Monte Carlon osakilpailussa.

Rovanperä aloitti kilpailun räväkästi kellottamalla toiseksi nopeimman ajan kilpailun ensimmäisellä erikoiskokeella. Sama tahti jatkui kakkospätkällä: Toyotan nuoren suomalaiskuljettajan edelle ehti ainoastaan Hyundain Ott Tänak 0,3 sekunnin marginaalilla.

Virolaistähti Tänak johtaa kilpailua torstain kahden pikataipaleen jälkeen, mutta Rovanperä on vain 3,3 sekunnin päässä vuoden 2019 maailmanmestarista.

Rovanperä hämmästeli itsekin, että hänen nimensä löytyi läheltä kärkipaikkaa avauspäivän päätteeksi.

– Yllätyin vauhdistani, koska en mielestäni edes puskenut täysillä. Auto tuntui kuitenkin hyvältä. Ensimmäisellä pätkällä tiesin, että aikani on hyvä, koska pääsin heti hyvään vauhtiin. Voin olla tyytyväinen pätkäaikoihini, Rovanperä iloitsi.

Pirellin uusi rengas toi oman haasteensa Monten alkuun. Italialaisfirma palasi täksi kaudeksi MM-sarjan viralliseksi rengastoimittajaksi.

– Oli mielenkiintoista lähteä ensimmäiselle pätkälle uudella renkaalla, sillä emme olleet ajaneet sillä aiemmin märällä asvaltilla. Mutta sain hyvän fiiliksen. Toinen pätkä oli ensimmäistä hankalampi, mutta vauhti näytti olevan sielläkin hyvällä tasolla. Nautin tästä haasteesta, Rovanperä sanoi.

Legendaarisen asvalttikilpailun ratkaisut saatetaan nähdä perjantaina, jolloin ajetaan rallin pisin päivä. Viidelle erikoiskokeelle kertyy yhteismittaa 140 kilometriä eli yli puolet koko kisasta.

Kuskeilla on edessään aikainen herätys, sillä aamun avauspätkä käynnistyy kello 6.10 paikallista aikaa.

– Perjantaina starttaamme pimeässä. Siitä tulee todella kinkkistä, sillä tiellä voi olla lunta ja jäätä. Yritämme kuitenkin jatkaa yhtä hyvällä vauhdilla, Rovanperä suunnitteli.

Vuosi sitten Rovanperä ajoi Montessa WRC-debyyttinsä Toyota Yariksella ja otti kunnioitettavan viidennen sijan. Nyt hänellä on mahdollisuus taistella jopa uransa ensimmäisestä voitosta.

– En ajattele tässä vaiheessa voittoa. Katsotaan, mitä perjantaina tapahtuu. Tässä rallissa pitää ottaa riskejä, jos haluaa kamppailla ykkössijasta. En suunnittele sitä, mutta katsotaan, mitä tapahtuu, Rovanperä virkkoi.

Katso alta kooste Monte Carlon MM-rallin avauspäivän tapahtumista. Videolla näkyy muun muassa Teemu Sunisen ulosajo. 

[YouPlaySinglePlayer video=”1719,2282,364368″ ap mute]

Lue myös nämä

  • Uusimmat