Fourmaux’n ja muiden Hyundai-kuljettajien vauhti oli hukassa Kanariansaarten asvalttikisassa kaksi viikkoa sitten. Mutta ensi viikon Portugalin sorarallissa Hyundain Rally1-auton iskukyvyn pitäisi olla jälleen parempi.
Täksi kaudeksi Hyundaille siirtynyt Fourmaux sai tehdä kunnon valmistautumisen Portugalin MM-rallia varten. Fourmaux ajoi viime viikonloppuna Portugalissa testirallin, jossa hän pystyi hiomaan säätöjä iskuun kunnon kilpailuolosuhteissa.
Kanariansaarilla Hyundain kuskit eivät kyenneet haastamaan Toyotaa. Kisassa viidenneksi sijoittunut Fourmaux löysi asiasta yhden positiivisen seikan.
– Minulla on hyvä fiilis. Hyvä juttu on se, että putosin yhden sijan alaspäin MM-sarjassa. Tämä tarkoittaa sitä, että lähtöpaikkani on yhden pykälän taaempana Portugalissa. Tavallisesti siitä on hyötyä, mutta katsotaan, kuinka nyt käy, Fourmaux kertoi rallin MM-sarjan nettisivujen mukaan.
Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet kokonaisuudessaan täältä!
Fourmaux teki viime kaudella läpimurtonsa rallin MM-sarjan pääluokassa, kun hän kilpaili vielä M-Sportin Ford Pumalla. Vuosi sitten hän kolkutteli palkintosijoja Portugalissa ja sijoittui lopulta neljänneksi.
Sittemmin ranskalaisässä on näyttänyt, että häneltä löytyy potentiaalia taistella jopa MM-osakilpailun voitosta. Esimerkiksi helmikuun Ruotsin MM-rallissa hän oli pitkään mukana kärkitaistossa, mutta sortui lopulta virheeseen.
Jos kaikki osuu kohdalleen, Fourmaux voi hyvinkin olla yksi voittajakandidaateista Portugalissa.
– Odotan innolla Portugalin hienoa rallia – pidän siitä paljon. Se tarjoaa aina ison haasteen. Kaikki tuntevat pätkät hyvin, joten siellä on joka kerta tiukka kamppailu, Fourmaux ennakoi.
– Mutta olemme täällä taistelemassa ja meidän on käytettävä tilaisuutemme. Aiomme vetää aivan täysillä, Fourmaux paalutti.
Portugalin MM-ralli ajetaan Porton ympäristössä 15.-18. toukokuuta.