Jussi Lindberg teki autokaupat vasta joulukuussa, mutta on mukana SM-avauksessa – ”Hallissa on valot palanut pitkään”

Jussi Lindberg
Jussi Lindberg starttaa kauteen Mitsbubishi Lancer Evo 9:llä. Kuva: Jussi Lindbergin tiedotus
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Porvoolainen Jussi Lindberg starttaa tulevana viikonloppuna ralliuransa kuudenteen Arctic Lapland Rallyyn. 26-vuotias Lindberg lähtee tavoittelemaan menestystä kovatasoisessa SM2-luokassa vierellään kahdelta edelliskaudelta tuttu Tuuka Tyyskä.

Sipoon Autokerhoa edustava Lindberg ajoi viime kaudella viisi ensimmäistä kilpailuaan nelivetoisella Mitsubishilla. Tällä kaudella ohjelmassa on täysi SM-sarja päivitetyllä Mitsubishin Lancer Evo9 -mallilla.

– Kauteen valmistautuminen jäi vähän lyhyeen, kun autokaupat saatiin tehtyä vasta joulukuun puolessa välissä, mutta hallissa valot on palanut pitkään ja huoltojoukoille kiitos siitä. Testiä ehdittiin ajamaan noin 80 kilometriä ja auto tuntuu hyvältä kaikin puolin, toteaa Lindberg.

Rallin SM-sarja käynnistyy tulevana perjantaina Rovaniemeltä legendaarisella Tunturirallilla. Lindberg on noussut Rovaniemellä aikaisemmin kaksi kertaa palkintokorokkeelle, molemmilla kerroilla etuvetoautojen SM3-luokassa.

– Reitti täällä näyttää hyvältä. Tiet ovat jäässä ja penkkaa löytyy sopivasti.

Avauskilpailu keräsi mukavat 19 ilmoittautunutta SM2-luokkaan. Tulospaineita Lindberg ei aio ottaa, vaikka hyökkääkin heti taistelemaan luokan kärkisijoista.

– Hyvä, että SM2-luokassakin näyttäisi olevan nostetta, kun osallistujia on noin monta. Tavoitteet on podiumilla, kuten myös jokaisessa osakilpailussa, mutta paineita siitä ei aiota ottaa. Sinne haluaa moni muukin, joten helpolla ei kärkisijat ole jaossa, Lindberg sanoo.

Arctic Lapland Rallyn reitillä on 10 erikoiskoetta ja yhteensä reilut 200 erikoiskoekilometriä. Shakedown on ohjelmassa torstaina ja itse ralli polkaistaan käyntiin perjantaina. Ensimmäisiä kilpailijoita odotellaan maaliin lauantaina illalla.

Lue myös nämä

  • Uusimmat