Junioreissa kilpaileva Tuukka Hallia yllätti kaikki Kauhavan SM-rallisprintissä

Tuukka Hallia
Tuukka Hallia. Kuva: AKK/Taneli Niinimäki
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rallisprintin kauden kolmannessa SM-osakilpailussa lauantaina Kauhavalla koettiin yllätys, kun junioriluokassa kilpaileva tuusulalainen Tuukka Hallia oli nopein kaikista kilpailijoista.

Hallia ajoi kovaa jo ensimmäisellä kierroksella, mutta toisella kierroksella hän ajoi huiman ajan 2.01,60. Hallia paransi aikaansa noin 2,7 sekunnilla. Rallisprintin seitsenkertaisen Suomen mestarin Tomi Hallian poika oli luonnollisesti iloinen kilpailun jälkeen.

– Hyvät on fiilikset, ei jäänyt paljoakaan parannettavaa. Ensimmäisellä kierroksella oli vähän ohjelmaa, mutta toinen ajokierros oli täydellinen, sanoo Tuukka Hallia.

Hallia kilpailee tämän kauden rallisprintin SM-sarjassa isänsä kanssa samalla nelivetoisella, väkivahvalla Mitsubishi Lancerilla. Isä-Tomi kilpailee nelivetoisten Suomen mestaruudesta, poika-Tuukka juniorimestaruudesta.

Nelivetoisten SM-luokkien nopein oli hämeenkyröläinen Jari Lamminsivu. Mitsubishi Lancerilla kilpailevan Lamminsivun ensimmäinen kierros päättyi keskeytykseen teknisen vian vuoksi. Toisella ajokierroksella vuoden 2000 Suomen mestari onnistui. Hän kellotti ajan 2.03,60.

– Avauskierroksella autosta hajosi kaasuläppä. Vika saatiin tauolla korjattua ja toisella kierroksella ajo sujui hyvin. Autokin toimi hyvin, ei ollut minkäänlaisia ongelmia.

Nelivetoisten toiseksi nopein oli anjalankoskelainen Jukka Tenho ajalla 2.03,68 ja kolmas espoolainen Erkki Koskelo ajalla 2.04,69.

Rallisprintin SM-sarjassa pisteet jaetaan luokkatulosten perusteella. Seinäjokelainen Jukka Ketomäki voitti Kauhavallakin ralliautoluokan R5 -luokan Skoda Fabialla. Ketomäki on kolmen SM-osakilpailun jälkeen nelivetoisten pistejohdossa.

Ari Salonen oli Kauhavalla nopein kaksivetokuljettaja ajalla 2.07,54. Takavetoisella Ford Escortilla kilpaileva Salonen jakaa kolmen osakilpailun jälkeen SM-pistejohdon Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijoiden Juha Mäkelän kanssa.

– Asfaltti on minulle aikaisempina vuosina ollut mörkö. Ennen Kauhavan kisaa tehtiin töitä, jotta saataisiin asfaltillakin kulku sellaiseksi kuin pitää. Tänään onneksi sekunninsadasosat olivat puolellani.

Lue myös nämä