Juha Kankkuselta raju laskelma: ”Onhan tämä aika rankkaa”

Juha Kankkusen ensimmäinen vuosi Toyotan apulaistallipäällikkönä on tuonut mukanaan menestystä, mutta se on myös vaatinut veronsa.
Juha Kankkunen
Juha Kankkunen. Kuva: TGR WRT/McKlein
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kankkunen, 66, aloitti tämän vuoden alussa uudessa pestissään. Hänen tehtävänään on ollut tuurata Jari-Matti Latvalaa niissä MM-ralleissa, joihin Toyotan varsinainen tallipäällikkö ei ole päässyt omien rallihommiensa vuoksi.

Kankkusen urakasta on tullut melkoinen, sillä Latvala on toiminut tallipomona vain kolmessa MM-rallissa tällä kaudella. Kankkunen on siis ollut ruorissa yhdeksässä MM-osakilpailussa, ja hän on päällikkönä myös ensi viikolla Japanin MM-rallissa. Latvala nimittäin kilpailee samaan aikaan historic-rallin EM-sarjan osakilpailussa Portugalissa.

Kankkunen myöntää, että hänellä on ollut hommia riittämiin tänä vuonna.

– Jos Jari-Matti olisi pystynyt auttamaan vähän enemmän, niin se auttaisi vähäsen, että saisi jonkun kisan vetää ilmaa tuossa välissä, Kankkunen kertoo Rallit.fille.

Elo- ja syyskuussa Kankkunen oli lähes kuukauden putkeen reissussa, kun rallin MM-sarjan osakilpailut ajettiin Paraguayssa ja Chilessä. Kisojen välissä hän ehti hieman lomailemaan Chilessä, mutta kotiin ei ollut asiaa.

Lisäksi Kankkunen on saanut juosta erilaisissa edustustilaisuuksissa Toyotan vermeet yllään. Esimerkiksi kesällä hän oli edustamassa tiimiä useamman päivän Englannissa Goodwoodin vauhtifestareilla.

– Nämä kaudet ovat aika kovia, kun kisojen välillä kaikille vapaille viikonlopuille keksitään jotain muuta tekemistä. Laskin itse, että olen tehnyt periaatteessa 250 päivää töitä, niin ei siinä kauheasti jää omaa aikaa, Kankkunen paljastaa.

– Mutta eipä tässä sitä ole tarvinnutkaan, kun lapset ovat aikuisia, eikä eukko kaipaa enää. Silloin homma toimii hyvin, Kankkunen naurahtaa.

Toyota-pomo Latvala on ilmoittanut, että hän haluaisi jatkaa ajamista myös ensi kaudella. Näin ollen voisi päätellä, että Kankkuselle olisi hommia tarjolla myös ensi vuodelle.

Kankkusen mukaan nimiä ei ole kuitenkaan rustattu papereihin.

– Vielä ei ole ollut mitään puhetta jatkosta, mutta saattaa olla, että Japanissa hiukan jutellaan asiasta. Mutta katsotaan nyt. Onhan tämä aika rankkaa, mutta täytyy jutella heidän kanssaan.

Rallin MM-kauden viimeistä edellinen osakilpailu ajetaan ensi viikolla Japanissa. Tiimin on määrä julkistaa kisan jälkeen ensi vuoden suunnitelmansa ja kuljettajakokoonpanonsa. Samalla talli voi myös juhlistaa valmistajien mestaruutta, joka ratkesi jo edellisessä osakilpailussa Keski-Euroopassa.

– Luulen, että juhlimme vähän Japanissa. Mutta kunhan ajetaan tämä kausi loppuun, niin sitten lähden lomalle jonnekin, Kankkunen paaluttaa.

Lue myös nämä