Mestaruus meni jakoon jo hyvissä ajoin ennen kauden päätöstä, kun talli varmisti tittelin jo kaksi kilpailua ennen kauden loppua.
Viime vuonna tilanne oli kuitenkin kovin erilainen. Valmistajien mestaruus ratkesi Toyotan eduksi tuolloin vasta kauden päättäneen Japanin MM-rallin viimeisellä erikoiskokeella.
Toyotan pilttuussa jouduttiin odottelemaan piinaavalla tavalla Sébastien Ogieria ja Elfyn Evansia kisan maaliin. Se oli hermoja raastavaa.
– Se meni todella tiukoille. Viimeisellä erikoiskokeella kyse oli vain enää käytännössä Sebistä (Ogier) ja Elfynistä (Evans). Paskoimme kalsareihimme odotellessa, Toyotan tallipomo Juha Kankkunen hymähti.
Viime kaudella Hyundai oli loppuun saakka mukana valmistajien mestaruustaistelussa ja tuolloin myös kuljettajien mestaruus meni Hyundaille, kun Thierry Neuville sai viimein kruunun uralleen.
Tällä kaudella Toyota on kuitenkin ollut suvereeni suorituskyvyn suhteen. Tiimimestaruuden se on jo ottanut ja myös kuljettajien mestari tulee Toyotan riveistä.
– Tänä vuonna Hyundailla on ollut myös aika paljon epäonnea, Kankkunen tunsi myötätuntoa.
– Heidän autonsa ei ole ollut tarpeeksi nopea etenkään asvaltilla, mutta ei myöskään soralla. Me olimme tällä kertaa vahvempia ja täytyy sanoa, että pojat ovat tehneet hyvää työtä. En voi muuta sanoa, Kankkunen sanoi viitaten kuljettajiinsa.
Kankkusen mukaan Toyotan menestysresepti on ollut tällä kaudella hyvin yksinkertainen.
– Kaikki ovat antaneet kaikkensa. Ja se on ollut tässä se avainjuttu, hän linjasi.
















