Juha Kankkuselta iso lupaus Sebastien Ogierille

Sebastien Ogier on ajanut lähes käsittämättömän hyvän kauden Toyotan osa-aikaisena kuljettajana rallin MM-sarjassa.
Juha Kankkunen
Juha Kankkunen. Kuva: TGR WRT/McKlein
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kun kaudesta on takana tasan puolet, Ogier on MM-taulukossa komeasti kakkosena vain yhdeksän pisteen päässä sarjaa johtavasta tallikaveristaan Elfyn Evansista.

Katso rallin MM-sarjan pistetilanteet täältä!

Ogier jätti väliin helmikuussa ajetun Ruotsin MM-rallin ja seurasi sivusta myös maaliskuussa järjestetyn Kenian Safari-rallin. Ajamissaan kisoissa ranskalaistähti on tehnyt huikeaa tulosta: voitto Monte Carlosta, kakkossija Kanarialta, voitot Portugalista ja Sardiniasta sekä viimeisimpänä toinen tila viime viikonlopun Akropolis-rallista.

Toyotan apulaistallipäällikön Juha Kankkusen mukaan Ogier voisi ajaa vaikka kaikki loppukauden kilpailut. Sen verran arvokas pisteentuoja hän on Toyotalle.

– Tietenkin meillä on auto ”Sebille” jokaiseen ralliin, jonka hän haluaa ajaa. Me todellakin tarvitsemme häntä. Hän on ollut hyvässä iskussa ja tehnyt loistavaa työtä kolmessa viime rallissa, Kankkunen sanoi.

Ogier jättää väliin kahden viikon kuluttua ajettavan Viron MM-rallissa. Hän vahvisti kuitenkin aiemmin tällä viikolla, että hän kilpailee Suomen MM-ralliin heinä-elokuun taitteessa, joten halutessaan hän voisi vielä taistella vaikka tämän kauden maailmanmestaruudesta.

Lue myös: Sebastien Ogierilta jättiyllätys – starttaa Suomen MM-ralliin

Kreikan MM-osakilpailussa Ogier joutui antautumaan vain Hyundain Ott Tänakille, joka saavutti tiimilleen kauden avausvoiton. Kankkunen ei kuitenkaan löytänyt moitteen sijaa Ogierin suorituksesta.

– Eihän tuosta voi antaa kuin täyden kympin. Täytyy myöntää, että Tänak ajoi kovaa, mutta siltikään Seb ei ollut kaukana, Kankkunen kertoi Rallit.fille.

– Mutta ei ollut Tänakillakaan kaukana, että vaihdelaatikko olisi hajonnut vähän aikaisemmin. Hänen vauhtinsa oli kuitenkin niin kovaa, ettei siihen ollut mitään jakoa.

Sebastien Ogier
Sebastien Ogier. Kuva: TGR WRT/McKlein

Ogierin tallikaverit Evans ja Kalle Rovanperä eivät ole päässeet yhtä hyvään iskuun viime kisoissa. Kankkunen luottaa, että parivaljakko löytää seuraavissa ralleissa paremman tuntuman kalustoonsa ja sitä kautta myös vauhtia.

– Elfynin ja Kallen vauhti on yhä tallella. He eivät ole menettäneet ajotaitojaan kuukaudessa. Seuraavat kaksi rallia Virossa ja Suomessa ovat nopeita, joten uskon, että he pärjäävät hyvin, Kankkunen arvioi.

Viron MM-ralli on ohjelmassa kahden viikon kuluttua.

Lue myös nämä

  • Uusimmat