Kanariansaarilla ajetaan nimittäin ensimmäistä kertaa historiassa MM-tasoinen kilpailu. Ralli on tuttu EM-sarjan puolelta, mutta suurelle osalle WRC-kuskeista Kanariansaarten ralli on täysin uusi tuttavuus.
Toyotan tallipäällikkönä Kanariansaarilla toimii Kenian MM-rallin tavoin Juha Kankkunen. Nelinkertainen maailmanmestari tuuraa Jari-Matti Latvalaa, kun tuurilainen keskittyy omiin ajohommiinsa historic-autojen EM-sarjassa.
Kankkusella on takavuosilta kokemusta Kanariansaarten rallista. Laukaalainen rallilegenda ajoi viimeksi Kanarialla vuonna 2015, kun hän ylsi Citroenin WRC-autolla kisassa neljänneksi. Kankkunen on kisannut rallissa myös Toyotalla vuosina 1997, 2001 ja 2004, Peugeot’lla kaudella 2007 sekä Citroenilla 2014.
– Koko tiimi odottaa innolla Kanariansaarten tuomaa uutta haastetta tässä sarjassa. Vaikka se ei ole koskaan kuulunut MM-kalenteriin, olen itse ajanut siellä kuusi kertaa, viimeksi kymmenen vuotta sitten. On hienoa palata Kanarialle, Kankkunen intoilee.
– Tiet ovat siellä erittäin mukavia ajettavia ja kuskit varmasti nauttivat paljon.
Toyota on lyönyt kovat piippuun, sillä Kanarialla GR Yaris Rally1 -auton rattiin palaa myös keikkakuski Sebastien Ogier. Multimestarin lisäksi Toyotan ykköstykillä kisaavat Kalle Rovanperä, Elfyn Evans, Takamoto Katsuta sekä Sami Pajari.
– Suurella osalla kuskeista ei ole kokemusta tästä kisasta. Meidän kokoonpanomme on todella vahva, kun myös Sebastien palaa ajohommiin. Olemme myös valmistautuneet kisaan huolellisesti, Kankkunen kertoo.
– Kauden alku on ollut tallille hyvä. Tietenkin tavoitteena on jatkaa voittojen tiellä.
Kanariansaarten MM-ralli käynnistyy testierikoiskokeella torstaiaamuna. Varsinainen kisa käynnistyy perjantaina. Ohjelmassa on yhteensä 18 erikoiskoetta, joille mittaa kertyy noin 300 kilometriä.