Juha Kankkunen oli monttu auki – ”Me emme tienneet siitä yhtään mitään”

Toyotan Kalle Rovanperän surkea kilpailu Kreikassa sai pientä lohtua rallin päättäneellä Power Stage -erikoiskokeella. 
Juha Kankkunen
Juha Kankkunen. Kuva: TGR WRT / McKlein
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rovanperä onnistui ajamaan toiseksi, josta palkintona oli neljä MM-pistettä. Suomalaistähti sai hankkeessaan apua tiimikaveriltaan ja ystävältään Takamoto Katsutalta, joka otti neljän minuutin aikasakon viimeistä edellisellä erikoiskokeella. Näin ollen Rovanperän lähtöpaikka parani pykälällä. 

Katsuta itse kärsi rengasrikon Power Stagella, jonka jälkeen japanilainen keskittyi driftaamaan mahdollisimman leveällä linjalla, jotta tie paranee takaa tulevalle Rovanperälle. 

Toyota-kaksikko juoni itse taktiikan kuntoon, eikä kyseessä siis ollut varsinainen tallimääräys. 

– Me emme tienneet siitä yhtään mitään. He olivat sopineet asian keskenään. Ei ollut mitään menetettävää pojilla, niin tekivät, mitä haluavat, tallipomo Juha Kankkunen naureskeli Rallit.fille. 

– Pikkaisen me suu auki katsoimme Kaitsun (urheilujohtaja Kaj Lindström) kanssa toisiamme, että mitä ne nyt oikein puuhaa. 

Rovanperä itse pyysi tallikaverilta apua. Kumpainenkin kuljettaja asuu tätä nykyä Monacossa ja viettää aikaa yhdessä myös vapaa-ajalla. Katsuta ei taistele tällä kaudella mestaruudesta, joten siinä mielessä “uhraus” oli hyvinkin tehtävissä. 

Power Stagen voitto jäi kuitenkin neljän sekunnin päähän, kun toinen tiimitoveri Sebastien Ogier piiskasi pohja-aikaan. 

– Minä sitä Takalle ehdotin. Taka on sen verran huomaavainen, että oli ymmärtänyt tilanteen jo ennen kuin siitä puhuttiin. Iso kiitos hänelle, että halusi antaa yhden lähtöpaikan minulle, Rovanperä kertoi. 

– Kyllä siellä Takan toimesta uraa oli tullut. Ekalla lenkillä pätkän pääsi ajamaan vain 18 autoa, niin se putsaantui vielä aika paljon irtosorasta lopussa. Oli kuitenkin hauska kuulla, että Taka oli siellä yrittänyt kaikkensa. 

Voittoon Kreikan MM-rallissa ajoi Hyundain Ott Tänak, joka löi Ogierin reilulla puolella minuutilla. Toinen Hyundai-kuski Adrien Fourmaux sijoittui kolmanneksi.

Lue myös nämä

  • Uusimmat