Urallaan neljä maailmanmestaruutta saavuttanut Kankkunen, 65, tekee edelleen keikkatöitä Toyotalle. Viime viikolla hän sai kunnian ajaa kahdella Toyotan ralliautolla Japanin rallisarjaan kuuluvan Hokkaido-rallin yhteydessä.
Kankkunen näytti taitojaan Rikubetsu Longin yleisöerikoiskokeella, jolla hän ajoi sekä ikonisella Toyota Celicalla (ST185) että Toyota Yaris WRC -autolla. Vastaavanlaisella Celicalla Kankkunen saavutti viimeisen maailmanmestaruutensa kaudella 1993.
Yleisö seurasi silmä tarkkana, kun suomalaislegenda veti Celicalla sorapätkää läpi. Kun Kankkunen ajoi auton parkkiin, japanilaisfanit piirittivät nelinkertaisen maailmanmestarin.
– Olin täällä myös viime vuonna, joten tunnen pätkän. Se on hyvä pätkä demovetoja varten. Ja Hokkaidon saari on todella kaunis, täysin erilainen kuin pääsaari. Joten on mukavaa olla täällä, Kankkunen lämmitteli yleisöä haastattelussa.
– Hokkaidon saari muistuttaa hieman Suomea. Täälläkin metsä näyttää aivan samanlaiselta kuin Suomessa ja ilma on raikasta. Joten melkein kuin kotona olisi, Kankkunen jutusteli.
Katso alta video Kankkusen ajonäytöksestä.
Kankkunen on vieraillut viime vuosina säännöllisesti Japanissa promotehtävissä. Esimerkiksi vuoden 2022 Japanin MM-rallissa hän esitteli Toyota GR Yaris Rally2 -auton ensimmäistä kertaa suurelle yleisölle. Auton virallinen debyytti MM-sarjassa nähtiin tämän vuoden Monte Carlon MM-rallissa.
Hokkaido-rallin voittoon ajoi japanilainen Hiroki Arai ennen australialaista Harry Batesia. Kyseessä oli Araille jo neljäs perättäinen voitto Japanin rallisarjassa.