Juha Kankkunen iski hyökkäysvaihteen silmään – ”Meillä on varaa ottaa riskiä”

Toyotan WRC-tallin voittoputki on vaarassa katketa.
Juha Kankkunen
Juha Kankkunen. Kuva: TGR WRT / McKlein
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Japanilaisvalmistaja on vienyt nimiinsä kaikki kauden kuusi ensimmäistä MM-osakilpailua, mutta Kreikassa tahtipuikkoa on heiluttanut Hyundai ja Ott Tänak. Jos virolainen välttää sunnuntaina ongelmat, nappaa hän kauden avausvoittonsa.

Ero Toyotan Sebastien Ogieriin on jo yli 40 sekuntia, joskin sunnuntaina on vielä lähes sata EK-kilometriä selvitettävä. Toyota menetti lauantaina kaksi autoa, kun Kalle Rovanperä ja Takamoto Katsuta keskeyttivät samalla erikoiskokeella iltapäivän aluksi.

– Kyllä meille sattui vähän tänään kaikenlaista. Pari äijää meni pihalle. Kärkikaverit pitivät kuitenkin paikkansa, mutta rehellisesti pitää myöntää, että Ottin vauhtin oli niin kovaa, ettei Sebillä ollut siihen mahdollisuutta, Toyotan tallipäällikkö Juha Kankkunen sanoi Rallit.fille.

– Ei se ketään kauheasti naurattanut. Ainahan se harmittaa, mutta tämä on rallia ja tässä voi tapahtua kaikenlaista. Onneksi meidän kärkipojat tulivat maaliin. Siinä olisikin ollut sitten härdelliä. On niitäkin käynyt, että kaikille on jotain sattunut samaan aikaan.

Rovanperän keskeytys herätti kysymyksiä, menikö autosta jotain rikki jo ennen ulosajoa. Kartanlukija Jonne Halttunen sanoi tiimiradiossa jarrujen hävinneen, mutta Rovanperä itse sanoi jarruttaneensa liian myöhään. Ilmeisesti samassa jarrutuksessa auton vetoakseli kuitenkin vaurioitui, mikä päätti homman lopullisesti.

– Meillä ei ole vielä tietoa ennen kuin auto tulee. Luulen, että jotain siellä on saattanut käydä. Taka sanoi ihan suoraan, että jarrutus oli vaan niin liukas ja jarrutti liian myöhään. Auto nousi pahimmoilleen penkan päälle ja jäi pyörät ilmaan, niin minkäs siinä sitten tekee, Kankkunen kommentoi.

Sami Pajari pääsee ajamaan sunnuntaina. Kuva: TGR WRT / McKlein

Sami Pajari joutui jättämään lauantain ajopäivän väliin, sillä autoon perjantaina iskenyttä teknistä vikaa ei saatu selvitettyä perjantain iltahuollossa. Nyt vika on kuitenkin selvillä ja korjattu, joten Pajari pääsee jatkamaan rallia vielä sunnuntaina.

– Löytyi vika ja onneksi löytyi. Siitä oli haljennut yksi putki, jonka takia oli sitten öljyvuotoa. Jos sitä ei korjaa, niin voi olla tulipalovaara, koska öljy vuoti pakoputken alle. Onneksi katsottiin ja tsekattiin kaikista muistakin autoista samat osat, Kankkunen valotti.

– Insinöörit ihmetteli kyllä, koska siellä oli ihan uudet osat. Uusikin osa voi olla rikki. Todennäköinen syy on joko osan heikkous tai kuumuus. Varmasti kuumuus oli yksi osatekijä. Auto on nyt täysin tsekattu ja kasattu. Sami pääsee huomenna ajamaan.

Myös Katsuta ja Rovanperä ovat huomenna rallissa mukana. Keskeyttäneillä Toyota-kuskeilla ei ole mitään menetettävää sunnuntaina, joten he voivat hyökätä päiväpisteiden kimppuun. Kolmikko tosin joutuu kärsimään lähtöpaikoistaan kilpailun kärkikuljettajiin verrattuna.

– Takan autoon ei edes mitään tullut. Sen kanssa pärjätään ihan normaalilla huollolla. Kallen autoa tehdään se, mitä tarvitaan. Kaikilla viidellä autolla meinattiin huomenna lähteä, Kankkunen summasi.

– Peli on tavallaan kolmelta autolta pelattu, niin eihän siinä ole muita vaihtoehtoja kuin yrittää täysillä. Pisteet huomiselta olisivat ihan kullanarvoisia. Meillä on varaa riskiä ottaa, kun pojat ovat nopeita ja kolme autoa voi hyökätä. Huominen on vielä voitettavissa.

Lue myös nämä

  • Uusimmat