Lopullinen päämäärä on tietysti formula ykköset, mutta sinne on toki vielä pitkä matka. Monen asian pitää mennä, mikäli Rovanperä lopulta päätyy F1-sarjaan.
Rovanperä yllätti monet viime viikolla, kun hän ilmoitti lopettavansa rallin MM-sarjassa ja siirtyvänsä ensi vuonna ajamaan Japanin Super Formula -sarjaa.
Paljon vähemmälle huomiolle on jäänyt Rovanperän kartanlukijan Jonne Halttusen tilanne. Hän kun jäi nyt työttömäksi.
Onko sinulla Jonne vielä mitään käryä siitä, mitä itse ryhdyt tekemään jatkossa?
– No ei vielä varsinaisesti ole. Toki olen käynyt keskusteluja niiden tahojen kanssa, joiden kanssa olen voinut tässä tilanteessa käydä, Halttunen paljastaa Rallit.fille.
Halttusen työnhakua on hidastanut se, että Rovanperän vetäytyminen MM-sarjasta on ollut pitkään salaisuus, mikä ei ole saanut paljastua.
– Rehellisesti sanottuna se ei ole näin kartanlukijan näkökulmasta niin simppeliä. Kallehan on voinut järjestellä jo pidempään omia asioitaan tuossa taustalla, mutta minähän en ole voinut puhua tästä asiasta kenellekään, Halttunen jatkaa.
Halttusta kiinnostaisi jatkaa vielä lajin parissa, mutta tosin eri roolissa kuin aiemmin.
– Mielelläni jatkaisin rallin parissa joillain tapaa. Kartturina en ole kiinnostunut enää jatkamaan. Jos jatkaisin vielä kartturina, niin pitäisi olla sitten WRC-paikka, Halttunen sanoo suoraan.
– Mä olen sen polun käynyt jo läpi, kun Kallen kanssa aikoinaan aloitettiin Skodalla. Kartturin paikka pitäisi löytyä pääluokasta, mutta eihän meillä ikävä kyllä ole nyt oikein Suomessa kuskejakaan. En sulje mitään pois, mutta en pidä sitä kovin todennäköisenä, että jatkaisin vielä kartturina, Halttunen sanoo.
Laji kiinnostaa Halttusta edelleen ja hän haluaisi omalta osaltaan olla auttamassa sen viemistä eteenpäin.
– Olemme tietenkin keskustelleet Toyotan kanssa ja voisin olla kiinnostunut jostain johtopuolen tehtävistä. Katsotaan nyt, että onko heillä sellaisia paikkoja tarjolla, Halttunen paljastaa.
– Aion kyllä olla ihan kaikkiin yhteydessä – myös promoottoriin. Olen ollut aiemmin rallifani ja katsoja ja sen jälkeen kilpailija. Olisin ehdottomasti kiinnostunut myös kehittämään tätä lajia, miten tästä saisi kilpailijoiden, katsojien ja tiimien näkökulmasta paremman. Hyvin avoimet ovet ovat tällä hetkellä, Halttunen kertoo.
Halttunen kiinnostaisi toki myös aivan toisenlainen uravalinta. Sen toteuttaminen ei ole kuitenkaan vielä ajankohtaista.
– Olen haaveillut myös yritysmaailmaan palaamisesta, mutta ei tällä aikajänteellä pysty mitään kovin nopeaa kuviota kehittämään. Ei kannata niihin kiireellä lähteä, Halttunen kertoo.
Mutta toki myös ralliakin voi ajaa, vaikka Kalle ei enää istuisikaan samassa autossa.
– Mulla on itselläni ralliauto ja täytyy myöntää, että minua kiinnostaa ajaminen. Voihan se olla, että ajan ensi vuonna itse jonkun sarjan, kun minulla on nyt aikaa. Katsotaan, miten hyväksi kuljettajaksi voi kartturi tulla, Halttunen yllättää.
– F-cup minua voisi kiinnostaa. Katsotaan, että saataisiko siihen budjetti kasaan. Autohan löytyy jo valmiiksi ja se voisi olla sellainen mielenkiintoinen projekti. Mihinkään SM-sarjaan ei voi Corollalla lähteä, Halttunen nauraa.
















