Evans lähtee kauden kahteen viimeiseen MM-ralliin 13 pisteen karkumatkalla ennen tallikavereita Sebastien Ogieria ja Kalle Rovanperää. Walesilainen aloitti kautensa loistavasti ottaen voitot sekä Ruotsista että Keniasta.
Sorakisoissa kesällä Evans kärsi lähtöpaikastaan, mutta on ajanut tasaisesti hyville pisteille, eikä keskeytyksiä ole tullut yhtään. Kolmesta edellisestä kilpailusta Toyota-kuski on ottanut kolme kakkostilaa.
Tämän viikon Japanin osakilpailu on sopinut Evansille aina loistavasti. Vyöllä on voitot kahdelta edelliseltä kerralta.
– Japanin ralli on aina iso kisaviikko meille, koska kyseessä on tallin kotikilpailu. Tunnelma on aina erityinen, Evans hehkuttaa.
– Ralli ei kuitenkaan missään nimessä ole helppo, koska pätkät ovat tosi haastavia ja hankalia. Myös olosuhteet ovat olleet viime vuosina siellä vaikeat. Vaikka on kuivaa, niin virheille ei ole varaa. Pienelläkin virheellä voi olla isot seuraukset, Evans jatkaa.
Walesilaiskuljettaja tietää hyvin, mitkä asiat vaakakupissa painavat, jos Japanista mielii menestystä. Evans tarvitsee kilpakumppaneidensa tavoin onnistumisen Japanista, jotta mestaruuskamppailu ei karkaa. 36-vuotiaan Evansin vyöltä löytyy jo monta MM-hopeaa, mutta se kirkkain kruunu puuttuu yhä.
– Olennaisinta on, että pääsee läpi ilman virheitä. Toiseksi on löydettävä hyvä fiilis autoon ja keskittyminen on säilytettävä lukuisissa mutkissa, Evans summaa.
– Olemme ajaneet Japanissa aiemmin hyvin, joten tavoite on jälleen mahdollisimman korkealla. Olisi hienoa onnistua tiimin kotikisassa ja ennen kaikkea minun oman mestaruustaisteluni kannalta.
Japanin MM-rallissa ajetaan yhteensä 20 erikoiskoetta, joille mittaa kertyy noin 305 kilometriä. Tositoimet käynnistyvät torstain vastaisena yönä Suomen aikaa ajettavalla testierikoiskokeella.
















