Mikkelsen on ajanut Hyundain WRC-tiimin kolmatta autoa Monte Carlossa ja Kroatiassa. Tuloksena molemmista ralleista oli kuudes sija, mutta aikaero kärkeen oli valtava. Nyt Mikkelsen palaa lempialustalleen soralle, joten tulosten on parannuttava.
Hyundain kaksi muuta kolmoskuskia, Esapekka Lappi ja Dani Sordo ovat onnistuneet omissa ralleissa paremmin. Lappi juhli voittoa Ruotsissa helmikuussa, kun taas Sordo oli Sardiniassa kolmas. Mikkelsen on urallaan onnistunut monesti nopeissa soraralleissa ja hän voitti muun muassa Puolan MM-rallin vuonna 2017.
– On hienoa palata tiimiin Puolan rallissa heidän hienon menestyksensä jälkeen sekä Portugalissa että Sardiniassa. Kisa on supernopea ja tienpinta hiekkaa. Silloin voi ottaa urissa autosta kaiken irti, Mikkelsen sanoo.
Mikkelsenin osalta vaarana on, että paras vauhti katosi pitkän tauon aikana lajin ykkösluokasta. Ennen tätä vuotta norjalainen oli kilpaillut viimeksi kärkiluokassa kaudella 2019.
– En ole vielä ajanut Hyundailla kilpaa soralla, mutta toivon, että kaksi testipäivää auttoivat siinä, että meillä on nyt oikeat säädöt. Silloin voisin olla valmis taistelemaan kärkisijoista, Mikkelsen miettii.
Koska sääolosuhteet Puolassa tulevat olemaan kuumat ja aurinkoiset, on ainakin lähtöpaikka Mikkelsenillä optimaalinen. Pahin irtohiekka on jo aurattu, kun norjalainen pääsee baanalle.
– Lähtöpaikka on elintärkeä tässä kisassa, joskin se riippuu paljon säästä. Joka tapauksessa luulen, että lähtöpaikka näyttelee suurta roolia, Mikkelsen aprikoi.
– Toivon, että pystyn taistelemaan tärkeistä sijoituksista. Olen voittanut tämän kisan kerran ja ollut kaksi muuta kertaa podiumilla. Haluaisin todella jatkaa tuota putkea myös tällä kertaa.
Puolan MM-ralli käynnistyy Mikolajkin yleisöerikoiskokeella torstai-iltana. Yhteensä kilpailussa ajetaan 19 pikataivalta, joille mittaa kertyy noin 303 kilometriä.