Joko Fordin WRC-tallin ykköskuski pysyisi tiellä? – ”Haluamme kääntää huonon onnemme”

M-Sport Fordin Craig Breenilla on kasvojenpesun paikka Katalonian MM-rallissa.
Craig Breen
Craig Breen. Kuva: M-Sport Ford WRT
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Breenin kehno kausi huipentui lokakuun alussa Uudessa-Seelannissa, kun Ford-kuskin kisa päättyi keskeytykseen tutussa paikassa. Breen ajoi ulos samassa mutkassa, jossa edesmennyt skottikuljettaja ulkoili 20 vuotta aiemmin.

Irlantilainen on yltänyt tällä kaudella kahdesti palkintopallille, mutta vyöltä löytyy myös muhkeat kuusi keskeytystä.

– Espanjassa en ole ajanut muutamaan vuoteen, edellinen kertani siellä taitaa olla vuodelta 2018. Tykkään kisasta paljon. Espanjassa ollaan lähimpänä rata-ajoa, sillä asvalttipätkät ovat erittäin jouheita ja mukavia, Breen kommentoi.

– Toivottavasti sää pysyy hyvänä, koska kuivassa kelissä pito on erittäin hyvä ja myös vauhdit kovia. Testasimme jo ennen Uuden-Seelannin rallia, mutta testeistä jäi tosi hyvä fiilis. Nyt edessä on kaksi kisaa asvaltilla. Haluamme päättää kauden kovilla tuloksilla ja kääntää huonon onnemme suotuisammaksi.

Myös Fordin brittikuski Gus Greensmithin kausi on ollut hankala. Tasaisen alkukauden ajanut Greensmith on kokenut Breenin tavoin kuusi keskeytystä. Uudessa-Seelannissa myös britin kohtalona oli ulosajo.

– Espanja on tämän vuoden ratakisa. Tiet ovat todella mukavia ja uskon, että ne myös sopivat autollemme hyvin. Testit sujuivat hyvin, teimme pieniä muutoksia autoon, jonka jälkeen se tuntui fantastiselta, Greensmith kertoo.

Tallipomo Richard Millenerillä on yksi ainoa tavoite tallilleen kauden kahteen viimeiseen MM-ralliin. Autot olisi tärkeää saada välillä maaliin saakka ja mielellään myös kelvollisilla tuloksilla.

– Meidän päätavoitteemme on saada hyviä tuloksia, jotta loppuvuodesta jää parempi maku. Espanjan rallissa tiimillämme on paljon kokemusta ja kun myös testit sujuivat hyvin, voimme lähteä kisaan luottavaisina, Millener miettii.

Katso alapuolelta, mitä Katalonian MM-rallissa on luvassa.

Lue myös nämä