Jesse Kallion ralliura kovassa nosteessa, uudella autolla SM- ja MM-sarjaan

Tulevalla rallikaudella Jesse Kallio suorittaa tärkeän askeleen urallaan eteenpäin.
Jesse Kallio
Jussi Lindberg, Jesse Kallio ja Jarmo Honkanen. Kuva: Jesse Kallio Racing
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Kalusto vaihtuu nelivetoiseksi ja kauden 2023 kilpailukalenteriin tulee myös MM-osakilpailuja. Kallion tiimi saa yhteistyökumppaninsa avustuksella käyttöönsä uuden Ford Fiesta Rally3 -auton, joka saapui Suomeen alkutalvella Puolan M-Sportilta.

– Jo aiemmin tämän kisakauden ollessa vielä kesken meillä oli tavoitteena luokanvaihto seuraavalle kaudelle. Asiasta käytiin neuvotteluja ja sitten asiat etenivät tähän pisteeseen. Pitkäaikainen yhteistyökumppanini Finsoffat Oy:n Jarmo Honkanen oli hankkimassa itselleen Rally3 -autoa, Jesse Kallio kertoo.

– Me saimme asiat sovituksi ensi kaudelle tämän huippukaluston osalta. Honkanen on kova lajin harrastaja ja myös hän tulee ajamaan uudella kilpurilla muutamia kisoja ensi vuonna. Yhteinen historiamme ylettyy niinkin pitkälle, että isäni ja Jarmo ovat olleet koulussa samalla luokalla aikoinaan.

Jesse Kallion kilpailukausi käynnistyy helmikuun alussa, jota ennen uuteen kalustoon tutustutaan huolella.

– Tarkoituksena on aloittaa rallin SM-kausi Kuopion osakilpailusta. Siitä suuntaamme heti seuraavana viikonloppuna Ruotsin MM-ralliin, jossa kilpailemme WRC3-luokassa, Kallio paljastaa.

Kesäkaudella Kallion tiimin tavoitteena on olla viivalla myös Viron ja Suomen MM-ralleissa. SM-sarjan osakisoja on tarkoitus ajaa noin neljä kappaletta.

– Päädyimme tällaiseen kompromissiin kalenterin osalta, koska tavoitteet ovat kuitenkin kansainvälisissä kisoissa ja toki myös budjetti asettaa tietyt raamit kilpailuohjelmalle. Tällä kaavalla saamme arvokasta kokemusta kansainvälisistä kilpailuista tulevaisuutta ajatellen, Kallio selvittää.

– Ensi kausi tulee olemaan varmasti haasteellinen ja täynnä uuden oppimista. Uskon kuitenkin, että pystymme haastamaan kokeneempia kuskeja. Kiitän myös kaikkia jo mukaan lähteneitä tahoja ja kovaa työtä jatketaan edelleen, että ollaan täydessä iskussa ensimmäisessä kisassa.

Kallion kartturiksi lähtee Jussi Lindberg, jonka kanssa on jo aiemmin tehty tiivistä yhteistyötä ja ajettu muutama rallikin yhdessä.

– Jussi ajoi itse vastaavalla kalustolla tällä kaudella, joten uskon, että myös siitä on meidän tiimille suurta apua. Kiitän myös Toni Nuikkaa tästä kaudesta ja kaikesta opista rallin parissa. Toni tulee pysymään jatkossakin vahvasti mukana ja luultavasti tapaamme ralliautonkin kabiinissa vielä tulevalla kaudella, Kallio päättää.

Lue myös nämä