Jesse Kallio käsi paketissa kakkostilalle – taistelee kahden rallicross-sarjan mestaruudesta

Jesse Kallio
Jesse Kallio. Kuva: Jakub Nitka/OMSE
Share on facebook
Share on twitter
Share on whatsapp

Rally X Nordic -mestaruussarjan kolmas osakilpailu ajettiin viikonloppuna Ruotsin Arvikassa. Jesse Kallio ajoi vasen käsi vahvasti paketoituna finaalin kakkoseksi, joka nosti tuusulalaisen yhteispisteissä sarjan jaetulle kärkipaikalle.

Rallicrossin kansainvälisessä RX2 Supercar Lites -luokassa kilpailevan Kallion Arvikan matka oli tapahtumarikas. Viikonlopun neljännessä ja viimeisessä alkuerässä vasemman ranteensa loukannut Kallio nousi semifinaalissa eturiviin ja lopulta lähdön kakkoseksi.

Päivän finaaliin Kallio starttasi toisesta rivistä. Suomalaiskuljettaja taisteli koko lähdön kipuja vastaan, nousten silti toiseksi. Tulos merkitsi samalla sitä, että Kallio taistelee yhä vahvemmin sarjan mestaruudesta.

– Oli todella tiukkaa. Ja tapahtumia oli sen verran paljon, että niitä voi sitten vanhempana muistella. Viimeisen alkuerän startissa joku osui autoni etupyörään, ja vasen käteni jäi tilanteessa ohjauspyörän puolien väliin. Ratti löi terävästi ranteeseeni ja se isku sattui ihan kunnolla.

– Varikolla käteni paketoitiin, että pystyin jotenkin ajamaan. Semifinaalissa taistelin kipuja vastaan ja sijoituin toiseksi. Pääsin starttaamaan finaaliin toisen rivin kolmosruudusta. Käteeni ajaminen sattui kyllä kovasti. Arvikan rata oli kaiken lisäksi melko hidas, jossa rattia piti käännellä koko ajan. Selvisin kuitenkin.

Jesse Kallio
Jesse Kallio taisteli käsi paketissa Arvikan radalla. Kuva: Jakub Nitka/OMSE

Kallio totesi kilpailun jälkeen, että hän on aika harvoin ollut yhtä tyytyväinen toiseen sijaan kuin nyt.

– Loukkaantunut käteni rajoitti ajamistani aika tavalla. En kyllä pystynyt kovempaa ajamaan. Yritin päästä siististi maaliin ja onnistuin siinä. Kyllä tämä oli työvoitto tällä kertaa, Kallio totesi finaalin jälkeen.

Rally X Nordic- sekä rallicrossin MM-sarjan yhteydessä ajettavan RX2-luokan mestaruudet ratkaistaan syyskuun alussa Tanskassa kahdessa finaalissa, jonne Kallio matkustaa sarjan yhteispisteiden jaetulla kärkisijalla.

– Kaikki on vielä molempien sarjan mestaruuksien osalta auki. Tanskan rata ei ole myöskään ennalta tuttu, mutta radan nopea profiili sopii minulle varmasti paremmin kuin Arvikan hidas profiili. Hienoa lähteä sarjan kärkipaikalta ratkaiseviin finaaleihin. Kahden sarjan mestaruuksia tavoittelen tosissani.

RX2-luokan kerrasta poikki mestaruusfinaalit sekä Rally X Nordic -sarjan kaksi viimeistä ja ratkaisevaa osakilpailua kilpaillaan 4. – 6. syyskuuta Nysumissa Tanskassa.

Rally X Nordic, Supercar Lites A-finaali, Arvika, Ruotsi:
1. Henrik Krogstad (NOR) 
2. Jesse Kallio (FIN)     +4,025
3. Martin Enlund (SWE)    +4,819
4. Gustav Johansson (SWE) +6,859
5. Linus Östlund (SWE)   +20,147
6. Mats Oskarsson (SWE)  +1 kierros
Rally X Nordic pistetilanne 3/5 osakilpailua:
1. Henrik Krogstad (NOR) 71
2. Jesse Kallio (FIN)    71
3. Linus Östlund (SWE)   69
4. Simon Olofsson (SWE)  65
5. Mats Oskarsson (SWE)  44

Lue myös nämä